Lukupiiri

« aihelistaan

Älä kaikista ruusuista huoli


  • nimimerkki

    Shuh

    31.7.2022 klo 19:15
    Mauri loi v. 1968 uuden sankarihahmon, toimittaja Aarre Kuusaman, ja toi tämän herran lukijoiden tutustuttavaksi samana vuonna peräti kahden kirjan voimin. 'Sumusta nousee risti' oli ensimmäinen, sitä en vielä ole lukenut enkä osaa siis mitään siitä kommentoidakaan. Tämän toisen kirjan perusteella en suuremmin ihmettele, että Kuusama-saaga koki nopean lopun jääden näihin kahteen kertomukseen. Päähenkilö oli luonnollisesti paljolti se, mitä Mauri oli tai ainakin olisi halunnut toimittajan työssään olla. Hahmon kehittely vain on jäänyt pahasti puolitiehen. Henkilökuva on vivahteeton ja yksiulotteinen, siinä on samanlaista patsasmaista jäykkyyttä ja totisuutta kuin Susikoskessa. Vaikuttaa ihan siltä, että Mauri ei ole yrityksestään huolimatta enää jaksanut luoda uutta kestävää sankarihahmoa Viiman ja Susikosken seuraksi. Hän luultavasti huomasi tämä itsekin ja lopetti siis Kuusaman seikkailut lyhyeen.

    Teos on nimisivulla tyypitetty jännitysromaaniksi. Jännitystä kirjailija on kieltämättä yrittänyt tarinaan saada alusta alkaen, se vain ei nouse missään kohdin lukijaa puhuttelevaksi. Erityisesti häiritsee juonen kannalta keskeisten elementtien piilottelu lähes loppuun asti: niistä mainitaan pitkin matkaa, mutta niiden sisältö pysyy piilossa. Tarkoituksena on tietysti ollut nostaa tällä tavoin jännitettä, mutta ainakin itselleni se toi tarinan hahmottamiseen ainoastaan keinotekoisuuden tuntua ja sekavuutta. Melko epäuskottava on juonikehitelmä, jossa pääkonnan rakastajatar löytyy alppihotellin respasta töistä, ja tekee siellä islantilaistyttöseksi tekeytyneenä myyräntyötä niin Kuusaman sängyssä kuin sen ulkopuolellakin. Mitään selitystä näin erikoiseen järjestelyyn ja ylipäätään sen onnistumiseen ei anneta. Rikostarinana ei kertomus ei hääppöinen ole, mutta miljöökuvaukset ovat jälleen eläviä, niin kuin Maurilla yleensäkin tuppasivat olemaan. Miljöitä riittääkin erilaisia: tarina kulkee Suomesta Alpeille, sieltä takaisin Suomeen ja lopuksi Argentiinaan saakka.

    Mieleenpainuvia hahmoja ei juuri löydy, ei edes Kuusama itse! Toki Mauri on porukkaan jälleen uittanut erään lempipersoonistaan, öykkärimäisen omin käsin menestykseen ja vaurauteen nousseen mutta oppimattoman liikemiehen, tällä kertaa tämä herra kantaa nimeä Eerolainen. Kukahan tämän Maurille niin mieluisan ja hänen paljon käyttämänsä henkilötyypin pääasiallinen esikuva oli, Ermo Ennevaarako? Rakkauskohtaukset ovat jälleen suoraan sanoen kammottavan jäykkiä ja teennäisiä, niin tapahtumiltaan, asenteiltaan kuin vuoropuheluiltaankin. Niiden seurassa lukija kokee vähintään vaivautuneisuutta ellei peräti myötähäpeää. Vetovoimat jylläävät, mutta ne kätketään merkilliseen siveellisyyden ja pidättyväisyyden ihanneilmapiiriin.

    Mieleen juolahti tämän kirjan myötä eräs mielenkiintoinen havainto. Maurihan jaksoi läpi tuotantonsa mollata ja aliarvioida ja jopa halveksia yksityisetsiviä. Näillä kun ei ole tukenaan sitä "yhteiskunnan rautaista koneistoa", johon poliisit ja muut viranomaiset saattavat tukeutua, ja jonka puuttumisen hän katsoi yksityisetsivätyön perustavaksi heikkoudeksi. Tässä hän kuitenkin laittaa vielä olemattomammin valtuuksin ja ammattitaidoin varustetun toimittajan selvittämään henkirikosta. Onhan miehellä toki taustatukena ja rahoittajana työnantajansa, vaikutusvaltainen lehdistömoguli Hukari, jonka esikuvaa ei varmasti tarvitse Maurin kovasti arvostamaa Eljas Erkkoa kauempaa hakea. Tietoja saa ja ovet aukeavat, kun Hukari vain vähän soittelee eri tahoille. Amatööristä rikostutkijana on joka tapauksessa kyse, mutta kun ammattina on Maurille tuttu toimittaja, niin tämmöiseltä mieheltä sujuu rikostutkintakin, eikä kirjailijamme näe siinä mitään outoa saati halveksittavaa.

    Kokonaisuutena kyseessä on melko mitäänsanomaton tarina, josta huokuu tietynlainen viimeistelemättömyys ja jopa kirjailijan kyllästyminen. Taisi Mauri jo tätä kirjoittaessaan päättää, että Kuusama saa poistua hänen tuotannostaan tämän kertomuksen myötä lopullisesti. Tuskinpa tätä kirjaa toista kertaa luen, en ainakaan ihan pian. Arvosanaksi jää 6 ½.


  • nimimerkki

    Serambleri

    31.7.2022 klo 20:03
    Shuh laatii kiinnostavia katsauksia, kiitos niistä! Ilokseni voin ehkä loiventaa edelllä käsitellyn kirjan aiheuttamaa pettymystä. Olemme aikoinaan käsitelleet täällä Kuusama kakkosen. Muistelen tuloksen olleen enemmän jyviä kuin akanoita. Jonkinasteista tyytyväisyyden hyrinää oli havaittavissa kun rosman kolkkajaisia kirjan puinnin jälkeen pidettiin.
    Kannattaa ilman muuta suunnata sumuun katsomaan, olisiko risti valttia!

  • nimimerkki

    Serambleri

    31.7.2022 klo 20:11
    No niin, ei pitäisi koheltaa muistinvaraisesti. Oli tietysti niin päin, että ei olisi pitänyt tituleerata Sumuristiä Kuusama kakkoseksi.Se, joka ensin tulee on yleensä ykkönen. Tässä tapauksessa myös laadultaan.

  • nimimerkki

    puttonen

    1.8.2022 klo 23:33
    Eräs Maurin huonoimpia kirjoja. Kustantajaakaan ei voi kehua, sillä minkäänlaista oikolukijaa ei ole käytetty, Kaikki on painettu sellaisenaan mitä Sammatin mökiltä on postitettu. Tästä osoituksena, että rouva Toivontaival mainitaan kirjassa kolmella eri etunimellä: Mirjam, Ulla ja Sointu. Hänen aviomiehensä saa pärjätä kahdella: Armas ja Gunnar.

  • nimimerkki

    Magisteri

    2.8.2022 klo 10:54
    Luin kirjan pari vuotta sitten ja muistikuvat ovat hataria nimien suhteen. Maurin kirjataan olivat useampipainoksisia menestyksiä. Otettiinkohan tästä monta painosta. Jos otettiin, ovatkohan nämä nimiharhailut mukana kaikissa painoksissa?
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Älä kaikista ruusuista huoli