Lukupiiri

Ei loitsu eikä rukous

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  8.8.2022 klo 15:54
  Tämä aikanaan plagiaattisyytöstenkin kohteeksi joutunut tarina on peräti 400 -sivuinen lääkäriromaani, joka kertoo kahden nuoren miehen ja naisen toisiinsa kietoutuvista elämänvaiheista sodan jälkeisessä Suomessa. Kyseessä on eräänlainen kasvutarina, jossa vahvana juonteena kulkee myös rakkauskertomus. Alkaa kahden nuoren reservinupseerin - kuinkas muuten! - kokemuksista jatkosodan viimeisenä kesänä ja päättyy molempien vakiintumiseen oman alansa arvostetuiksi ammattimiehiksi vähän yli kolmikymppisinä. Juoni on siis perusasetelmaltaan varsin yksinkertainen. Päähenkilö on nimeltään Tuulos, kaverinsa Venetpalo ja naisia kutsutaan kirjassa etunimillä Annikki ja Mirjam.
  
  Tämän romaanin kasaamiseksi Maurin on epäilemättä ollut pakko tehdä poikkeuksellisen laajaa etukäteistutkimusta perehtyäkseen riittävästi lääketieteen saloihin ja opiskeluun lääketieteellisessä ja tietysti myös itse kunnanlääkärin työhön. Niin tarkkoja kuvauksia toimenpiteistä, terminologiaa ja analyysejä hän on teokseen sisällyttänyt. Välillä syntyy jopa hienoinen vaikutelma siitä, että hän on noilla tiedoillaan halunnut hiukan briljeeratakin, ylikorostaa tietämystään. Muistaakseni hän tätä kirjaa valmistellessaan tutustui Pekka Peltokallioon ja Karri Korkealaan, joista ainakin ensin mainitusta hänelle tuli elinikäinen ystävä. Kolmas lääkärituttavuus hänellä oli Kari Asp, josta en kylläkään tiedä, oliko hänelläkin jokin rooli tämän kirjan tekovaiheissa.
  
  Henkilöitä kertomuksessa on runsaasti ja henkilökuvaukset ovat hyviä. Pari opiskeluaikaista professoria tosin tulee luonnehdituiksi melko tyrannimaisina hahmoina. Naiskäsitys on jälleen vahvasti kaksijakoinen: on aluksi ihanteellinen ja tavoiteltava Annikki, joka sitten osoittautuukin moraaliltaan horjuvaksi ja epäluotettavaksi ihastuksen kohteeksi; toisaalta on Mirjam, joka kehittyy täysin toiseen suuntaan. Ajankuva ja miljöökuvaukset ovat eläviä ja näin kymmenien vuosien jälkeen ehkä jo hieman romanttisiakin. Tuuloksen ja Venetpalon ystävyys on vahvaa, vaikka se vuosien myötä hieman laimenee ja muuttuu etäisemmäksi.
  
  Teoksen suurin heikkous on sen toivoton raskassoutuisuus. Mauri intoutuu taitavin mutta toivottoman ihanteellisin, monisanaisin ja vaikeaselkoisinkin sanankääntein kuvailemaan mm. kaverusten lääkäriksi ryhtymisen motiiveja, monissa kohdin lääkärin ammattietiikkaa ja toisaalta myös Tuuloksen rakkauselämää. Viime mainitun kuvaaminen käy Maurilta yleensäkin kömpelösti, eikä tämä kertomus asiaa ainakaan paremmalta saa näyttämään. Huumori ja kepeys ovat tästä kirjasta kaukana.
  
  Lääkäreistä ammattikuntana Mauri luo realistisen oloisen kuvan. Heilläkin on heikkoutensa ja puutteensa, eivätkä kaikki suinkaan edusta mitään esimerkillisyyden perikuvaa elämäntavoissaan. Mutta kaikilla heillä on vankkumaton ammattietiikka, korkea ammattitaito ja ennen kaikkea vahva kutsumus työhönsä. Mauri näkeekin lääkärin ammatin ennen muuta kutsumustyönä, intohimoisena haluna auttaa kanssaihmisiä. Sitä piirrettä hän korostaa useaan otteeseen, ehkä jopa vähän tautologisestikin. Kuolema tulee nuorille lääkäreillekin tutuksi, mutta se ei koskaan aiheudu hoitovirheestä, osaamattomuudesta tai väärästä diagnoosista, syynä on aina tapauksen toivottomuus.
  
  Lääketieteellisistä toimenpiteistä en tietysti osaa mitään kommentoida, paitsi että hyvin tarkasti näyttää Mauri opin niistä sisäistäneen ja tekstiin siirtäneen. Epäluotettavaksi en uskalla yhtäkään niistä arvostella. Uskottavuutta sen sijaan puuttuu loppupuolella Tuuloksen kesälomakuvauksesta, kun mies heittää repun selkään ja painuu yksinään peräti kuudeksi viikoksi Lapin erämaihin vaeltamaan. Mutta oma kulta odottaakin sitten vaelluksen lopuksi erämaahotellilla... Varsin lämmin ja herkkä on kuvaus Tuuloksen ja hänen yksinhuoltajaisänsä suhteesta.
  
  Yksinkertainen, raskassoutuinen, paikoitellen kömpelö, selittelevä ja liioitellunkin ihanteellinen tarina ammatinvalinnasta, kouluttautumisesta, ystävyydestä, rakkaudesta ja vahvasta kutsumuksesta. Mielestäni jopa pitkäveteistä luettavaa, jota olisi voinut useissa kohdin vauhdittaa tekstiä lyhentämällä. Rakkaustarina saa loppua kohden tilaa ammatilliselta kuvaukselta. Mauri on ottanut kunnianhimoisen tehtävän alkaessaan kuvata lääkärin työtä romaanimuodossa. Osittain on kyllä onnistunutkin hyvin, mutta kokonaisuus...? En suoraan sanoen oikein tiedä, mitä tästä kirjasta ajattelisin. Parasta Sariolaa tämä ei varmasti ole, mutta ei huonointakaan. Olkoon siis vahvaa keskitasoa, arvosanalla 7 ½.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  8.8.2022 klo 23:06
  Maurin lääkäriromaanista voi bongailla suomalaisia paikkakuntia: Kangaslampi, Paltamo, Savukoski, Tuulos, Venetpalo jne. Plagiaattisyytöksiä vastaan Mauria puolusti lehtien palstoilla ainakin Karri Korkeala ja taisipa näin toimia myös Kari Asp. Mauri oli lääkäriystäviltään lainannut "Medisiinari"-lehtiä, joiden pakinoista muotoili kevennyksiä kirjaansa.
  
  Kittilän kunnanlääkäri ei ollut nimeltään Peltokallio vaan Peltonen. Pekka Peltokallio toimi aikanaan urheilulääkärinä ja -kirurgina esiintyen usein lehtien palstoilla. Kittilän Lompolon koulun historiassa mainitaan kunnanlääkäri Pekka Peltosen olleen Erkki Tuuloksen esikuva. Toisaalta Pekka Peltonen oli lähtöisin Turusta kuten kirjan Aaro Venetpalo.
  
  Itselleni on jäänyt sellainen tuntuma, että Mauri näki itsensä Erkki Tuuloksena ja kaverinsa Pekka Peltosen Venetpalona. Alun sotatapahtumissa Tuulos taistelee jalkaväen upseerina konepistooli aseenaan, Venetpalo on mustalaattainen rynnäkkötykin johtaja - Laguksen miehiä tietysti molemmat! Maurin lapsuus-, opiskelu- ja sotakaveri Mannerheim-ristin ritari Olli Aulanko toimi rynnäkkötykkipataljoonassa vaunun- ja joukkueenjohtajana.
  
  Lääketieteellisistä seikoista en osaa mitään sanoa, mutta esim. lääkäri Rovaniemeltä, Antti Liikkanen (syntynyt 1946) on kirjoittanut Maurin lääkäriromaanista näin: "Sieltä löytyi lisäksi täsmällinen kuvaus vuosieni 1965-73 lääkäriopiskelun todellisuudesta, vaikka kirja oli ilmestynyt jo 1959.".
  
  Melkoinen nainen oli tuo Mirjam! Siinä nuori lääkärinplanttu meinasi tyystin unohtaa kunnanvaltuuston puheenjohtajan puhkeamaisillaan olevan umpisuolen, kun rouva Kangaslampi pysäytti aviomiehensä auton sairaskäynnillä maantien laitaan ja kävi kimppuun Packardin pehmeällä penkillä. Erkki Tuuloksen aiempi saamattomuus Annikin kanssa vertautuu Maurin kokemuksiin "Birgitin" kanssa - nehän esiintyvät monessa Maurin kirjassa.
  
  Mielestäni tämä kirja on eräs Maurin parhaita. Kirjailija aikoi päättää sen laittamalla Erkki Tuuloksen matkustamaan etelään lomalle, mutta Ville Repo antoi kovaa palautetta ja opasti Mauria kirjoittamaan kirjaan onnellisen lopun ja työntäyteisen päätöksen. Valot syttyvät ensiapusalin ikkunoihin..
  
  "Nuoret rouvat peittävät erehdyksensä majoneesilla, arkkitehdit villiviinillä ja lääkärit mullalla.".

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  9.8.2022 klo 20:32
  Kävipä nolo moka, kun sotkin tuon julkisuudessa aikoinaan paljon paistatelleen urheilulääkäri Pekka Peltokallion ja Maurin kaverin kunnanlääkäri Pekka Peltosen keskenään. Peltosta koko ajan ajattelin, mutta Peltokallio kirjoitin. Kiitokset nopeasta oikaisusta nimim. Puttoselle.
  
  Kari Aspista tuli mieleen, että muistelen jostain (olisiko ollut Ikävalkon kommentti jommassa kummassa Maurin julkaistussa päiväkirjoissa) lukeneeni, että Asp teki Maurin ja Anjan lasten sairastellessa kotikäyntejä Sarioloille, ja miesten ystävyys olisi alkanut tuolloin. Aspin osuudesta Loitsun ja Rukouksen synnyttämisessä en tiedä. Mieluisa tuttavuus Asp kuitenkin ilmeisesti Maurille oli, päiväkirjoissaan jossain kohdin kehuu tätä aina tervetulleeksi vieraaksi Sammattiin. Eikös Asp muuten kuollut aika pian Maurin jälkeen?
  
  Olen samaa mieltä siitä, että Tuulos on lähinnä Maurin omakuva istutettuna lääkärihahmoon.
  
  
  
  

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  13.8.2022 klo 11:09
  Maurin moni kirja on ns. avainromaani. Hän kirjoittaa itsestään ja omista kokemuksistaan. Näinhän tekevät tietenkin kaikki kirjailijat jossain määrin. Se on aihepiiri, jonka kirjailija kuin kirjailija tuntee parhaiten ja josta Maurikin kirjoitti ainakin puolenkymmentä hyvää kirjaa. Jos aletaan kirjoittaa täysin vieraasta aiheesta, niin pieleen menee. Tämä näkyy monissa historiallisissa romaaneissa, joissa tekijä ei ole tarpeeksi perehtynyt aihepiirinsä. Henkilöitä, esineitä, tapahtumia ja jopa ajatusmaailmoja ja tekoja on ajassa ja paikassa, joihin ne eivät kuulu ja joiden oleminen niissä on täysin mahdotonta. Pizza eräässä Maurin kirjassa Suomessa sotavuosina on pikkujuttu verrattuna monien nykyisten historiallisten romaanien anakronismeihin.
  
  Nyt varsinaiseen asiaan. Erkki Tuulos oli niin selvästi Maurin alter ego, että kun eräs tuttu luki ”loitsua ja rukousta”, hän kertoi minulle Sariolan opiskelleen ensin lääketiedettä ja vaihtaneensa sitten oikeustieteelliseen vai millä nimellä se silloin olikaan? Omasta lukemisesta on aikaa, voi mennä viime vuosituhannen puolelle, joten en ala kommentoimaan kirjan juonta. Muistan kuitenkin ihmetelleeni viikkojen vaeltelua erämaassa, tuntui vähän liioittelulta. Vaikka toisaalta kirjoittihan se yksikin mies kirjan vuoden vaeltelusta Lapin erämaissa.
  
  Pitänee lukea kirja uudelleen. Sitä ei taideta vain lukaista, kuten moni Maurin myöhäistuotannon teos, puhumattakaan kirjoiksi painetuista jatkokertomuksista..

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »