Lukupiiri

Nuoruuden komentosilta

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  15.8.2022 klo 11:58
  Maurin postuumi teos, josta en tiedä, ehtikö hän kirjoittaa sen kokonaan itse, vai onko loppu jonkun toisen aikaansaannosta. Ja jos on, niin kenen ja miten pitkälti? Kyse on joka tapauksessa nuoruusvuosiin keskittyvästä "omaelämäkerrasta" romaanimuotoon saatettuna, lukijalle tuskin jää epäselväksi, että Esa Lehmus on varsin pitkälle Mauri itse. Teos sisältää paljon Maurin jo aiemmin tuotannossaan hyödyntämää ainesta, osaa siitä hän on käyttänyt jopa useaan kertaan. Faktaa ja fiktiota on sekaisin; viime mainituiksi lienee helposti tunnistettavissa ainakin Lehmuksen yksinäisessä erämaatukikohdassa yksin suorittama venäläisen sotilaspartion torjuminen (ss. 248-250) ja loppupuolen melko epäuskottavasti syntyvä ja kehittyvä suhde oopperalaulajatar Irja Timolaan (ss. 294-318). Kumpaakaan näistä episodeista ei muitaakseni esiinnyt missään muualla Maurin kirjallisessa tuotannossa.
  
  Kirjan rakenne on sikäli poikkeava, että Mauri on käyttänyt luvuissa otsikointia. Vastaavaa muistan hänellä vain jatkokertomuksessa Simo Hurtasta. Pidän kyllä tästä ratkaisusta, Mauri olisi voinut vastaavaa käyttää laajemminkin. Aika osuvia nuo otsikot ovat myös sisällön suhteen. Sen sijaan koko kirjan nimi on mielestäni kummallinen: en oikein ymmärrä, mitä sillä tarkoitetaan. Millä tavalla se kuvaa kertomuksen sisältöä? Maurin kirjojen nimet ovat sinänsä mielenkiintoinen aihe, niistä voisi keskustella pidempäänkin, mutta ehkä joskus myöhemmin sitten. Teoksen rakenne on myös jollain tapaa episodimainen: se koostuu selkeästi erillisistä elämänvaiheista, itsenäisiksi kuvatuista tapahtumista, mutta noita episodeja ei ole mielestäni oikein juohevasti kytketty yhteen. Tarinan parhaita puolia on ehdottomasti kieli, se on luontevaa ja vuoropuhelut uskottavia, ehkä jonkinlainen "pikkuvanhuus" kuitenkin leimaa alkupuolella kaverusten Ollin ja Esan sanailua. Kuten Maurilla niin usein, tämäkin kirja "ruuhkautuu" loppupuolella. Sanottavaa olisi selvästi ollut enemmän kuin sille oli annettavissa tilaa. Ei lopetus kyllä ole läheskään niin kiireisen oloinen kuin mitä monessa muussa Maurin teoksessa on, hallitumpi tämä on ehdottomasti.
  
  Ajankuva on jälleen kohdallaan, Mauri vie lukijan taitavasti 30- ja 40-lukujen Suomeen. Ehkä nautittavinta antia tässä suhteessa tarjoilee alkupuolen kerronta kaverusten kouluajoista. Melko herkullista luettavaa on myös kuvailu lähes unohdetusta korpitukikohdasta, jossa kaikkien tavoite tuntuu olevan kaikenlaisen vaivan välttely ja erikoisesti sotatoimista sivussa pysyttäytyminen. Ihan noin täydellisen vetämätöntä porukkaa ei tosiasiassa liene missään yhteen sattunut, mutta ei vastaavanlainen lusmuilu mitenkään tuntematonta tietysti ollut pienemmässä mitassa.Tarina pysyy melko uskottavana koko ajan, joskin loppua kohti tuo uskottavuus heikkenee, oopperalaulajattaren piiritys ja vielä onnistuminen siinä ei vain jotenkin istu luontevasti juoneen. "Tilinteko" Birgitin kanssa lienee myös jäänyt kuvatulla tavalla ja muutenkin tekemättä?Toki se häiritsee, että lukija ei voi oikein olla varma, missä kohden teksti kulkee todellisten kokemusten, missä määrin kuvitelmien varassa. Kun kyse on kumminkin Maurin "muistelmista", niin oliko faktan ja fiktion sekoittaminen tällä tavalla toimiva ratkaisu? Heräsi itselleni kysymys, millaiselle lukijakunnalle Mauri tämän kirjan suuntasi. Nuoria lukijoita kieltämättä hieman vanhanaikainen ja jopa vaikeasti määriteltävä "tunkkainen" tunnelma tuskin kosketti, Maurin vaiheista kiinnostuneelle taas romaanissa on liikaa kuvitelmaa, osa vielä sellaiseksi vaikeasti tunnistettavaakin. On vaikea uskoa, että Mauri olisi tämän kirjan osalta mitään suurta myyntimenestystä odotellut. Mieleen nousee väistämättä ajatus, että maestromme kirjoitti tämän enemmän itselleen kuin lukevalle yleisölle; hänellä oli ehkä tarve vielä kerran purkaa nuoruuden kokemuksiaan kirjallisessa muodossa.
  
  Naiskuvausten osalta kirja on erikoinen poikkeus sikäli, että kun Mauri kuvasi tarinoissaan hyvin usein ellei jopa valtaosin parisuhteita, joissa mies on kymmeniä vuosia puolisoaan vanhempi ja suhteet eivät useinkaan ole kovin sopuisia, niin tässä kirjassa Lehmukselle löytyy kaksikin häntä kymmenkunta vuotta vanhempaa naista, joiden kanssa miehellä "synkkaa" varsin hyvin, niin sängyssä kuin sen ulkopuolellakin.
  
  Muutama pieni huomio kirjasta:
  s.114: maurismiksi voidaan laskea tässäkin esiin tuleva Maurin mielipide siitä, että asioiden hoito pitää aina aloittaa organisaatiossa ylimmältä tasolta. Pikkupomot kun vain sotkevat ja hankaloittavat asiota. Tulee esille monessa kohdin Maurin tuotantoa.
  ss. 213-214: Simo Hurtan (Simo Afleck) ihannointia. Maurihan kirjoitti aika myönteisessä hengessä miehestä aikoinaan jatkokertomuksenkin. Kai tämä veronkerääjä ja rajamajuri jotain hyvääkin sai aikaan, mutta pääasiassa hänen muistetaan itärajan tuntumassa kansan piinaajana ja armottomana veronkerääjänä, omavaltaisuuksien harjoittajana.
  s. 252: ei vänrikki kauluksiinsa mitään tähteä ylennyksen yhteydessä saanut eikä saa, ruusukkeeksi se Suomen armeijassa on aina mainittu.
  ss. 305-310: kiusallinen kuvaus sikäli, että nykyajan ajattelutavan mukaan tuollainen tapahtuma voitaisiin ehkä tulkita jopa raiskaukseksi, ainakin sitä hipovaksi jonkinlaiseksi seksuaaliseksi häirinnäksi. Tai ainakin jotkut ehkä voisivat, viime vuosien keskusteluista päätellen.
  
  Kaiken kaikkiaan en tästä kirjasta jaksa ihan kauhean paljon innostua. Takasivulla se mainitaan veijaritarinaksi, jopa hullun hauskaksi ja hilpeäksi leimaten, mutta itse koen sen kyllä vanhenevan kirjailijan lopullisena hyvästijättönä nuoruudelleen, ja sellaisena olen löytävinäni siitä pikemminkin jonkinlaisen alakuloisen kuin humoristisen pohjavireen. Parasta huumoria löytyy kaverusten kouluvuosista ja yksinäisen korpitukikohdan elämänmenosta, eikä se niiden kuvauksissaan erikoisesti korostu. Huono kirja se ei silti missään nimessä ole. Se poikkeaa merkittävästi edukseen Maurin viimeisten vuosien tuotannosta, etenkin mitä tulee viimeisiin surullisen kehnoihin Susikoski-tarinoihin verrattaessa. Mauri epäilemättä tunsi tämän teoksen kirjoittamisen itselleen tärkeäksi ja satsasi siihen aivan eri tavalla kuin vanhalla muotilla suoltamiinsa dekkareihin. Vaikka ajatukseni teoksesta jäävätkin ristiriitaisiksi, niin pakko sitä on arvostaa ja arvosanaksi 8 antaa. On se sen ansainnut.
  
  

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  16.8.2022 klo 21:31
  ”Sammatin kuun” mukaan.
  
  28.4.1985 ”Liuskalla 280. VALMIS. Postitettu. Kirjoitusaika 18 päivää. Ilman taukoja. Keskimäärin 15,5 päivässä.
  
  12.5.1985. ”Nuoruuden komentosilta. Lisätty luku ja välilehdet: ”Kun nuoruuden aika on ruusuinen” — — — Nyt on valmista viimeistä piirtoa myöten. ”tekstissä on imua.” Kunstannusjohtaja Lehmusoksan kommentti.
  
  7.6.1985 ”Bussmanin kansikuva — 2. yritys — on edelleen sekava. Sain idean aivan uudelta pohjalta = Patakuningatar = Katariina Jagellonica (NEMO NISI MORS) ja kiidätin sen pikavauhtia Lohjan postiin.
  
  11.6.1985 ”B:n kansikuva hylättiin. Taiteilija vaihtuu. Patarouva lähetetty Meroselle.”
  
  Mauri kuoli 9.8.1985
  
  Kyllä Mauri sai kirjan ihan itse kokonaan valmiiksi ja osallistui kansikuvan valintaankin innokkaammin kuin monen muun kirjan. ”Komentosillalla” oli Maurille suurempi merkitys kuin monella muulla kirjalla, mutta ei se ollut ihan sellainen kuin Maurilla ehkä oli tavoitteena. Toistoa aiemmista kirjoista oli melkoisesti + ne asiat, jotka Shuh laittoi merkille.
  
  Olen lukenut kirjan varusmiehenä ja lainasin sen varuskunnan sotilaskodin kirjastosta ja lueskelin sitä vartiotuvassa joskus alkuvuodesta 1986 ja olen lukenut sen myöhemminkin, mutta aikaahan siitä on. Pitäisi kaivaa se hyllystä ja lukea uudelleen.
  
  Mitä sitten tarkoittaa kirjan nimi? Itsellä tuli mieleen, etteivät ne ”nuoruuden komentosillat” niin ihmeellisiä olleet. Olen joskus jossakin viestissä kirjoittanut, että Maurin kirjoilla oli pääsääntöisesti hyvät nimet, mutta eivät ne suurimmalta osaltaan tarkoittaneet mitään tai ainakaan kuvanneet kirjan sisältöä. Nimet olivat myös usein niin samantapaisia, että saattoivat kirjat mennä sekaisin, kuten olemme lukupiirissäkin huomanneet. Kirjoilla on nimiä, kuten tälläkin, jotka voisivat sopia useammallekin Maurin kirjalle, jos ei hyvin, niin huonosti.

• ---

  nimimerkki

  puttonen

  17.8.2022 klo 10:41
  Kirjan nimi on Erich Maria Remarquen teoksesta "Kolme toverusta", jossa kuvataan ensimmäisestä maailmansodasta palaavien kolmen saksalaisen miehen elämää. Siinä sanotaan jotenkin näin, että: "..konjakki virtasi vuolaana ja oli kuin elämä itse ja baaripöytä oli nuoruuden komentosilta..". Paljon samaa oli varmasti toisestakin maailmanpalosta palaavien nuorten miesten elämässä ja Mauri pystyi Remarquen kuvaamiin tunnelmiin hyvin samaistumaan, kuten olemme monesta kirjasta saaneet lukea. Mielestäni erittäin hyvän nimen on Mauri tälle kirjalleen valinnut ja sopii hyvin Maurin tuotannon päätökseksi. Mitäpä siitä vaikka anagrammit eivät aina toimi ja pizzaa syödään - ilman muuta tämä kirja kannattaa lukea uudelleenkin. Ja kansikuva on täysosuma. Tiettävästi Maurin jäämistöstä löytyi korttipaikka, josta puuttui patakuningatar.

• ---

  nimimerkki

  Serambleri

  22.8.2022 klo 20:59
  Kirjan alkupuolella ollaan matikan tunnilla suorakulmaisen kolmion taikapiirissä. Opettaja simpauttaa Lehmusta piirrättämällä taululle suorakulmaisen kolmion, jossa annetun kahden kulman summa on 175 astetta ja kanta toista metriä. Arvaahan sen, että tila alkaa tehdä tiukkaa. Tuntui kovin tutulta kohtaukselta.
  Kolmannen valtakunnan kuningattaren sivuilla opiskellaan myös geometriaa. Tyttöoppilas on opettajan silmätikkuna ja nolottamisen kohteena.
  Tilanteessa on kirjoittajalle kuitenkin tullut ajatusvirhe. Tyttö on muka piirtänyt suorakulmaisen kolmion kateetit niin pitkiksi, että hypotenuusa ei mahdukaan taululle. En osaa hahmottaa asian ongelmaa.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »