Lukupiiri

Surmansyöksy Caprilla

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  9.9.2022 klo 11:34
  Tämä tarina lienee saanut pontta Maurin omasta seuramatkasta, kuten niin moni muukin hänen kirjoistaan. Mistä seuraa, että miljöö-, henkilö- ja ajankuvaukset ovat hyvinkin eläviä ja nautittavaa luettavaa - vaikka eivät sellaisia tiettävästi olleet aina kaikkien kanssamatkustajien mielestä, joista osa tietämättään ja varmaan tahtomattaankin päätyi tarinoiden henkilökuvauksiin. En ole Caprilla koskaan itse käynyt, mutta tämä kirja synnytti kyllä uteliaisuuden siellä vielä josku poiketa. Roomassa olen käynyt, ja sieltä kirjan tunnelmat olivatkin tutumpia. Ylipäätään Mauri tuntuu tässä kirjassa pitävän Italiaa varsin sujuvana ja hyvin toimivana yhteiskuntana, mistä tämän päivän keskiverto suomalainen ei taida kumminkaan aivan yhtä vakuuttunut olla...
  
  Juoni kirjassa on jälleen sinänsä suoraviivainen ja helppo. Perintö ajaa murhatöihin, tällä kertaa vain taustalla oleva sukulaisuussuhde on vähän tavallista mutkikkaampi. Hirmuisen suurena yllätyksenä en murhaajan paljastumista pitänyt, vaikka kirjailijamme - siis tässä tapauksessa tietysti Esko Laukko... - selvästi yrittääkin suunnata epäilyt hänen kirjoissaan niin usein esiintyvään nuoreen, sliipattuun ja vanhempien naisten kustannuksella elämään pyrkivään miehenalkuun. Tuollaisena siipeilijänähän Mauri itsekin muistaakseni nuoruudessaan muutaman kuukauden käytännössä eli, jos en ihan väärin muista niin vielä täällä Turun suunnalla jonkun vaatekauppiaan elättinä? Joten hahmon esikuvaa ei kaukaa tarvitse etsiä.
  
  Jos on maurismeista yksi yleisimpiä kirjailijan sammumaton epäluulo ja torjuvuus yksityisetsiviä kohtaan, niin tässä kirjassa tuo asenne saavuttanee huippunsa. Asiaa ei auta edes se, että yksityisetsivä on jopa juristi taustaltaan ja vieläpä aika taitava työssäänkin. Vaikka sitten kyllä suureksi roistoksi paljastuukin. Maurismia on tietysti sekin, että kaikki vähänkin merkittävämmässä roolissa olevat mieshenkilöt ovat poikkeuksetta ulkomuodoltaan ja pukeutumiseltaan varsin huoliteltuja. Kovasti tuntuu Laukko olevan samanlaiseen kerrontaan ja asetelmiin mieltynyt kuin Sariolakin...
  
  Ja muutama irtonosto tekstistä tapani mukaan:
  
  s. 85: puheripulista kärsivä rouva Dahlman on lähes kaikkea pelkäävä ja varovainen luonne, mutta kumminkin hänen pitää välttämättä päästä näkemään sfinksipatsaan kasvot, vaikka siihen tarvittavasta kurkottelusta häntä kovasti on varoiteltu. Hieman ristiriitaisen oloinen tapahtuma?
  s.97 Mauri korostaa pariinkiin otteeseen, miten Italia haluaa kaikin tavoin varmistaa hyvän kuvansa matkailumaana ja turistien turvallisuuden ja asioiden sujuvuuden. Sitten kuitenkin löytyy kommentti: "Yhden turistin kuolema ei liikoja merkinnyt. Caprilla paistoi aurinko seuraavankin päivänä".
  s. 158: tohtori Ripatin normaali työpäivän jälkeinen päivällinen oli lähibaarissa nautittu lihaperunasoselaatikko, jota Mauri tuntuu hieman ylenkatsovan. Minusta taas valinta on erinomainen! Jauhelihaperunasoselaatikko sinapilla ja ketsupilla "jalostettuna", maustekurkkujen ja/tai etikkapunajuurien kera on itselleni mitä mieluisinta "mättöruokaa"!
  s. 159: suomalaisella yksityisetsivällä tuskin on varaa esiintyä sillä tavoin puettuna, sellaisessa paikassa ja sellaisen tarjoilun kera, mitä Ekholm oli Ripatille järjestänyt. Kun ei ollut tiettävästi vielä saanut edes maksua toimeksiantajaltaan. Yksityisetsivätyöllä ei ole tässä maassa kukaan rikastunut, ei edes kunnolla vaurastunut.
  s. 166: Maurin käsitys liikeneuvotteluista tulee esiin mainiosti: on melkeinpä epäkorrektia, jos ei nauti viinaksia jos muutkin läsnäolijat nauttivat! Eli toisin ilmaisten ajatus lienee, että jos jotkut haluavat tehdä päätöksiä tuiterissa, niin muidenkin pitää... olen tämän ajatuskulun edessä lähes sanaton! Vaikka jotenkin ajan henkeä kuvailisikin.
  s. 189: komisario Tapani Elosuo on hahmona hyvin pitkälle Susikoski, paitsi että on pienikokoisempi ja hoidellut virka-asioitakin kai aika usein drinkkilasi kourassa.
  s. 206: epäilty herra Loponen sujauttaa kuulustelussa puheeseensa sujuvasti käsitten 'bona fide' eli vilpittömässä mielessä. Tuskin tuo ilmaus kenenkään Loposen kaltaisen pikkuketjun sanavarastoon kuitenkaan kuuluu?
  s. 211: Tapio Rautavaaran laulamassa jenkkasävelmässä eivät sanat aivan Maurin kirjoittamalla tavalla mene missään kohdin eli "Nyt minä menen enkä meinaa" - läheltä oikeaa sanoitusta liippaa kyllä.
  ss. 210-214: lopun ammuskelukohtauksessa on paljon samanlaisuuksia vastaavan yhteenoton kanssa teoksessa 'Tohtori Viitasen tapaus'.
  
  Luin tämän kirjan nyt toiseen kertaan. Lukukertojen väliin mahtuu noin vajaa kolmekymmentä vuotta. Muistan hyvin, miten ensimmäisen kerran luin tämän vain puhtaasti siksi, että autoista jonkin verran kiinnostuneena nuorena miehenä tuo nimi 'Capri' herätti kiinnostukseni. Ford Capri kun oli mielestäni sarjavalmisteisista urheiluautoista ehkä tyylikkäin, ja se säilytti lisäksi vuosikymmenestä toiseen ajanmukaisen ulkonäkönsä. Ja olen kyllä edelleen siitä samaa mieltä. Ford Caprin veroinen ikityylikäs luomus ei tämä kirja sitä vastoin ole lähellekään, jos ei nyt mitenkään lukukelvotonkaan. Keskiverto Sariolaa, ehkä kumminkin sieltä mitta-asteikon alareunasta. Arvolausetta 7 pidän tälle kirjalle kohtuullisena.
  

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  25.9.2022 klo 14:39
  Luin itsekin ”Surmansyöksyn” ehkä kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen.
  
  Silmiin pisti Maurin kuvaus Brita Dahlmanin ulkonäöstä. Siinä oli hieman ristiriitaisuuksia.
  
  Ss. 18-19: Brita oli 55-vuotias, mutta ei puolueettomastikaan arvioituna näyttänyt sen ikäiseltä. Satu Eskelisen arvioinnin mukaan sen ikäisillä naisilla oli usein suonikohjuja (jotka Uuno Turhapuron mukaan roikkuivat kuin kellon vitjat ja joiden sekaan saattoi kätkeä veropetosmielessä vaikkapa koruja tai setelinippuja). Britalla ei ollut suonikohjuja ja muutenkin jalat olivat vielä linjakkaat, sileät ja lihaksiltaan kimmoisat. Vatsa oli ”oudon litteä, mutta rinnat ja pakarat sitä mahtavammat”. Ikävuodet näkyivät vasta kaulasta ylöspäin kaksoisleukoineen ja silmänaluspusseineen. Olisikohan Britalla ollut varoja leikkauttaakin ne mahdolliset suonikohjut?
  
  S. 68: Brita ei ollutkaan enää niin hyvin säilynyt violetissa uimapuvuissaan, joka korosti ihon sienimäistä valkoisuutta ja valo paljasti reisien punaiset näppylät. Nämä siis ”marlenedietrichmaisen” hyvin säilyneistä jaloissa. Kun uimapuku oli vielä liian kireä, ”veltto liha pursui makkaroina sen yli”.
  
  Lisäksi ihmetytti Ripatin läsnäolo sekä Loposen kuulustelussa (Ss. 205-209) että roiston pidättämisessä kirjan lopussa. Hänhän oli todistajan asemassa. Olikohan tällainen edes laillista, varsinkaan loppu, jossa Ripatti joutui hengenvaaraan ja vielä meinasi menettää korvansa?
  
  Maurin laulusitaatit menevät melko usein vähän sinnepäin.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »