Lukupiiri

« aihelistaan

Suruton Sariola. Kirjailijan muistikuvia.


  • nimimerkki

    Shuh

    4.1.2023 klo 12:04
    Alaotsikko kertoo hyvin tämän kirjan rakenteen. Se koostuu Maurin muisteluksista elämänsä eri käänteistä vuoteen 1976 saakka. Sisältö rakentuu toisistaan irrallisista tapahtumista ja anekdooteista, jotka kirjailija on ryhmitellyt jaksoihin hieman "aihealueittain" ja edelleen lukuihin. Mitään kantavaa teemaa tai "juonta" kirjasta on turha etsiä. Luvut on otsikoitu, mitä Mauri ei muutoin tuotannossaan paljoa harrastanut. Jaksot ja luvut eivät ole kronologisessa järjestyksessä, mikä saattaa miehen elämänvaiheita hieman tarkemmin tuntematonta lukijaa jossain määrin hämmentää. Miksi Mauri on juuri nämä vaiheet elämästään katsonut muistelemisen arvoisiksi, jää hieman hämäräksi. Ja vielä enemmän sellaiseksi jää, miksi hän on tietyt yksittäiset tapahtumat katsonut muistelemisen arvoisiksi. Kun toisaalta kirjasta puuttuu paljon sellaista, joka olisi ainakin miehen elämänvaiheita tuntevaa lukijaa varmasti kiinnostanut.

    Teksti on varsin nautittavaa luettavaa. Se on kepeää ja sujuvaa, ja valittu kerrontatapa vie juttua vauhdikkaasti eteenpäin. Huumoria löytyy runsaasti, eikä tekstistä hevin löydä sellaista konservatiivista, yksioikoista isänmaallisuutta ja jo menneeseen aikaan kuuluneita elämänarvoja korostavaa äärioikeistolaista "säätyajattelua", mistä kirjailijaamme aikanaan niin kovasti moitittiin. Ei hänen maailmankatsomuksensa tietenkään tässäkään kirjassa epäselväksi jää, mutta ei se mielestäni sillä tavalla korostukaan, että toisin ajatteleva lukija siitä kauheasti häiriintyisi. Maurin romaaneista varsin tuttuja tapahtumia, hahmoja ja sattumuksia tulee vastaan paljon, osan niistä mies on käyttänyt tuotannossaan jopa moneen kertaan. Mutta on siellä sellaisiakin elämän episodeja, joita hänen olisi luullut hyödyntävän kirjoissaan, mutta joihin en muista missään niistä törmänneeni. Sellaisia ovat ainakin maininta, jossa hän antaa ymmärtää olleensa susijahdissa Enontekiössä (s. 108); Maltan pelikasinolla sattunut onnenkantamoinen, jolloin hän unohtui ihailemaan Nanny Stillin silmiä ja jätti pelipanoksensa epähuomiossa kuuden perättäisen kierroksen ajaksi rulettipöydälle ja voitti jokaisella kierroksella! (ss. 179-185); joskus vaellusvuosinaan hän kertoo olleensa Garmisch-Partenkirchenin vaiheilla eteläisessä Saksassa jonkinlaisena puutarhatyöntekijänä (s.170). Nämä ja muutamat muut kohdat tekstissä antavat aihetta ymmärtää, että ehkä kaikki ei aivan niin mennyt miten hän kirjoittaa. Ehkä ihan kaikkea ei tosiasiassa tapahtunut lainkaan... Erikoisena pidän sitä, että kirjasta puuttuvat kokonaan viittauksetkin Maurin suureen ja unohtumattomaan rakkauteen Anja Ant-Wuoriseen eli AAW:een, joka miehen päiväkirjoissa sentään pysyy mukana aina 70-luvun loppupuolelle saakka. Kokonaisuutena kirja on joka tapauksessa mielenkiintoisesti laadittua tekstiä, jos sitten välillä meneekin hieman liioittelun ja ehkä satuilunkin puolelle... Vain viimeinen Sammattiin keskittyvä jakso vaikuttaa venytetyltä, aihepiirinsä suhteen ohuelta eikä niin mukaansa tempaavalta kuin muut jaksot.

    Pari merkittävää heikkouttakin teoksesta toki löytyy. Ensimmäinen on se, että kaikki tarinat ja tapahtumat eivät suoranaisesti liity Mauriin itseensä. Useimmiten tällaiset "syrjähypyt" ovat vitsintapaisia, jotka kyllä liittyvät löyhästi Maurin tuntemiin henkilöihin tai häntä koskettaneisiin tapahtumiin, mutta joita hän ei ole ollut itse todistamassa. Kirjailija on ne vain lukenut tai kuullut jostain muualta. Tältä osin Mauri olisi voinut tarinat valita tiiviimmin itseensä liittyen. Toinen - ja mielestäni anteeksiantamaton - virhe on se, että oma perhe ei juuri saa sijaansa kirjassa. Lapset vain mainitaan ohimennen, eikä ex-vaimo Anjakaan monessa kohdin esiinny - ja missä esiintyy, näyttäytyy jotensakin kyynisessä valossa. Olisi nyt luullut edes valokuvan tai valokuvien omasta perheestä paikkansa muisteluissa saavan. Ja varmasti lapsistakin olisi jotain mainitsemisen arvoista miehen mieleen jäänyt. Tuulasta toki löytyy jo kuvakin, mutta eipä hänestäkään paljon enempää tarinoida (yllättävää on kyllä, että Mauri tässä kirjassa löytää jo hieman huomautettavaakin toisesta rouvastaan, päinvastoin kuin aikoinaan Ampiaiskesässä...). Huomattavasti pidemmät muistelut jopa kuvan kanssa saa osakseen mm. öykkärimäinen ja kaikin puolin muutoinkin ilmeisen epämiellyttävä huijariliikemies Naumanen. Viihdyttävyys on tainnut nousta tätä kirjaa tehdessä kirjailijamme tärkeimmäksi tavoitteeksi. Vai onko niin, että Anja jollain tapaa onnistui estämään enemmän kirjoittelun itsestään ja pariskunnan yhteisistä lapsista?

    Mutta mennäänpä taas tuttuun tapaan kohta kohdalta läpi muutamia havaintoja ja kommentteja, joita kirjaa lukiessani nousi ajatuksiin.

    s.8: Mauri väittää, että hän ei ollut käynyt käräjätuvassa ennen kuin teki koejutun hakiessaan töihin Helsingin Sanomiin. Eikö hän sentään ollut sellaisessa joutunut vierailemaan silloin, kun joutui vastaamaan väärällä nimellä ja väärennetyin paperein hoitamastaan kansakoulunopettajan pestistä (ks. s. 103)?
    s. 21: Mauri kertoo, miten hän työajalla Hesarissa naputteli Susikoski-romaania, jossa harmaasilmäinen komisario vetää juuri esiin Smith & Wessonia, kun itse Eljas Erkko kurkisti sisään työhuoneeseen. Maurin asetuntemus horjuu jälleen. S & W on kyllä ollut meillä poliisin palvelusaseena, mutta vasta 70-luvulla; 50- ja 60-luvulla ei semmoisia vielä valtion puolesta poliisimiehille hankittu. Sitä paitsi, en muista Susikosken yhdessäkään dekkarissa käyttäneen S & W:a, kyllä hänellä aina Beretta oli ja alkuaikoina pari kertaa Parabellum. Eikä meillä käytetty malli varmasti ollut sama kuin aikoinaan Villissä Lännessä parhaaksi asianajajaksi mainittu S & W:n malli.
    s. 27: jaksan ihmetellä Maurin englannin kielen taitoa. Missä vaiheessa elämäänsä hän sen hankki, kun saksa oli varmasti vahvin vieras kieli kouluissa tuolloin? Ja oliko hänen englannin taitonsa todella niin vahva kuin hän mielellään antoi ymmärtää? Sivulla 164 hän kertoo, miten he sota-aikana Äänislinnassa kuuntelivat BBC:n lähetyksiä ja saivat sitä kautta tietoonsa sodan kulkua myös liittoutuneiden kannalta uutisoituna. Kyllä englanninkielisestä, särisevästä ja vahvuudeltaan aaltoilevasta lähetyksestä selon ottaminen melkoisen hyvää englanninkielen taitoa vaati.
    s.34: Maurin sotilaskuva on otettu aikana, jolloin hän tekstin mukaan oli aliupseerikoulun santsarina. Missä välissä hän ehti sellainen olla? Meni asepalvelukseen maaliskuussa 1943 ja kertomansa mukaan siirtyi rintamalle saman vuoden syksyllä. Aliupseerikoulun ehti varmasti käydä, mutta santsarihan tarkoitti ainakin omana varusmiesaikanani omalta kurssiltaan seuraavan kurssin vaivaksi jäänyttä apukouluttajaa. Sellaisesta elämänvaiheesta ei Mauri mielestäni missään muualla mitään mainitse.
    s. 50: Mauri antaa Erkon suuhun laittaminsa sanoin lukijan tietää, että hänellä puuttui juridisesta loppututkinnosta vain kaksi tenttiä, hallinto- ja prosessioikeuden tentit. Mahtoiko sentään ihan noin olla? Minulla on muodostunut se käsitys, että muutama muukin tentti sentään mieheltä jäi puuttumaan. Sama epäilys on Maurin päiväkirjat toimittaneella Ikävalkolla - vai esittikö Santavuori tämmöisen epäilyn niissä, en muista. Eikä Mauri itsekään tosiasiassa ihan tarkasti muista, oliko tenttejä kaksi vai kolme (s. 62). Liekö tästä jollain parempaa tietoa?
    s. 65: Mauri muistelee, miten "... me olimme juoksuhaudoissa Marskin syntymäpäiväviinoja juodessamme...". Maurihan ei ollut edes armeijassa vielä silloin, kun Marski tarjosi koko armeijalle ryypyt 75-vuotissyntymäpäivänään 4.6.1942. Eikä Mauri tainnut juoksuhaudoissa juuri käydä muutoin kuin koulutuskeskuksessa, hänen sijoituspaikkansa kun eivät tiettävästi ihan etulinjassa olleet missään vaiheessa.
    s. 106: Mauri toteaa tapansa olevan lukea kirja päivässä. Paljon hän epäilemättä luki, mutta eiköhän tuo sentään mene aika tavalla liioittelun puolelle...
    s. 113: muistelen, että päiväkirjoissaan Mauri ylenkatsoo aika selvästi Pohjoismaisen salapoliisiromaanikilpailun Suomen osuuden voittanutta Matti Yrjänä Joensuun dekkaria 'Väkivallan virkamies'. Ja myös sen kirjoittajaa. Tietysti siksi, että häntä harmitti kun voitto palkintorahoineen meni täysin hänen omasta kirjallisesta tyylistään poikkeavalle teokselle. Tässä kirjassa äänensävy on jo paljon arvostavampi, ja Mauri myöntää poliisimiehen vahvan ammattikokemuksen heijastuvan kirjassa yksityiskohtien tarkkuutena ja todentuntuisena kuvailuna.
    ss. 117-118: asessori Salander antoi kirjailijallemme melkoiset läksytykset ensimmäisen Susikosken jälkeen. Mauri väittää ottaneensa siitä opikseen ja sen jälkeen tarkistaneensa huolellisesti etukäteen poliisityön yksityiskohdat. Epäilemättä hänellä tähän pyrkimystä olikin, mutta miehen luontainen suurpiirteisyys ja kiireinen kirjoitustahti takasivat, että virheitä ja mokia riitti lukijoiden iloksi tuleviinkin Susikoskiin.
    s. 122: "Ja Leo se on todella juureva, vankka ja luja kirjailija". Tuo sana 'luja" esiintyy Maurilla usein. On selvästi hänen mieli-ilmaisujaan kuten sanat 'ynnä' ja 'hurja'. Mitä sitten lienee tuolla sanalla halunnut kuvata. Sivulla 148 hän kuvailee 'Tuntematonta' ja samana vuonna ilmestynyttä 'Ystäviä ja vihollisia': "Lujia kirjoja molemmat".
    s. 130: Mauri katsoo romaaninsa 'Joka tuuleen kylvää..." kuvailevan vakavamielisesti sodan jälkeistä ylioppilaselämää. Vakavamieliseksi se todella vetää lukijan, kun ajattelee miten sen päähenkilö tuhlaa nuoruuttaan, tärvelee terveyttään ja katkoo välejään joka suuntaan. Sodan jälkeisen ylioppilaselämän kuvauksena se on toivottoman rajoittunut, yksipuolinen ja suppeanäkemyksinen. Pikemminkin se on kuvaus yhden opiskelijan rappioitumisesta kuin yleisestä opiskelijaelämästä noina vuosina.
    s. 137: Mauri väittää, että hän ei ole kertaakaan tuotannossaan käyttänyt sanaa 'Jumala'. Vaan kyllä on: dekkarissa 'Rotat pois laivasta' sivulla 114 tuo sana esiintyy.
    s. 201: kenraalimajuri A.F.Airo "... historiantutkijoiden lähes yksimielisen käsityksen mukaan johti sotatoimet, jos kohta sitten Marski itse johti sodan". Kirjoittaa Mauri. Noin asian kuvaili alunperin muistaakseni Airo itse. Eikä kai paljon väärässä ollutkaan. Mutta uudempi tutkimus on nostanut operaatiosuunnittelujen osalta keskeiseksi henkilöksi eversti Valo Nihtilän, päämajan vaatimattoman ja perusteellisen työmyyrän. Melkeinpä absolutisti, jolta ei aikaa tärvääntynyt viinan kanssa läträämiseen, kuten aina välillä Airolta. Olisi useimpien mielestä ansainnut kenraalin leijonat, mutta jostain syystä Marski tiettävästi vierasti häntä - syytä siihen ei tiedetä.
    s. 218: Sammatin seppä takoi Sarioloiden kesämökille Pegasos-tuuliviirin. Pegasos on taruolento, siivekäs hevonen. Erityisen erikoinen taisi olla tämä Pegasos, kun seppä harmitteli aikaansaannostaan luovuttaessaan, että "Tuo toisen etujalan vasen kavio ei sittenkään ole ihan jetsulleen...". Kaipa kirjailija tarkoitti sentään vasemman etujalan kaviota, mutta ilmaisi asian kaikessa kiireessä hieman eriskummallisesti.

    Mukavan kepeä kirja kaiken kaikkiaan. Jos ei ihan sanatarkasti ota jokaista jutunpätkää. Eikä ihmettele monia sellaisia asioita, joita tietää kirjailijalle sattuneen mutta joista hän tässä yhteydessä vaikenee. Ja jos ei välitä, vaikka Mauri välillä tarinoi aiheen kannalta aika kaukaisista sattumuksista. Kyllähän tämä hieman siloiteltu kuva miehestä on, sitä rosoisempaa puoltakin olisi saanut paremmin tuoda esiin. Mutta kukapa nyt itseään lähtisi pahasti kirjoitelmassaan mollaamaan... Totta puhuen, olisi tämä kirja voinut samaan tyyliin kirjoitettuna vähän paksumpikin olla, olisi sen seurassa viihtynyt. Arvosanaksi annan tälle aikaansaannokselle 8 ½; valitettavasti ainakin ½ tippuu siitä hyvästä, että mies unohtaa perheensä muisteluksissaan niin tyystin.

  • nimimerkki

    Serambleri

    4.1.2023 klo 20:17
    Sattumalta Suruton olikin käden ulottuvilla. Otavan Ison Mustan päälle mahtuu näet poikittain aika monta tavallisen kokoista kirjaa. Siinä tuo lepäsi. Avasin tosta vaan -menetelmällä. Sattui sivu 106. Onhan kirja vuosien aikana tullut luetuksi, lukupiirijuttujen takia ja tarkastamiseksi useista kohdin useastikin, mutta Kuolema kulki Kyproksella on aina tullut ohitetuksi jotenkin epärelevanttina. Nyt sitten päätin että syvennytääpä. Kiinnostuin, kun kaikki oli niin kovin kelvotonta Maurin mielestä. Tälviisii:

    "Suomennos oli ihan tavattoman kehno. Jälki oli tökeröä ja kurjaa. Lopullinen ärtymyksenpuuska aiheutui siitä, että itse teos oli kauttaaltaan olemattoman kehno. Se oli sekoitus pitkäveteisyyttä. epäuskottavuutta ja tosi huonolla sihdillä suoritettua yliammuntaa kautta linjan.
    Tämän M. M. Kayen tekeleen kanssa minulta paloivat päreet. Sotkamon ja Kuhmon välillä repäisin nidotun kirjan kahtia ja viskasin puoliskot auton lattialle.
    Miten oli mahdollista, että tällainen opus ylimalkaan lanseerattiin suomalaisen lukijan käteen?
    Siinä roskasouvissahan meni monen viisaan ihmisen aikan ihan hukkaan. Kääntäjästä tuli jo mainituksi. Hän ja hänen aikansa jääköön omaan arvoonsa....kirvelevä pettymys lukijalle."

    Ei kaikki kirvely voi johtua siitä, että tie oli routainen, auto pomppi ja teksti oli tiheään painettu. Jotain mätää tuossa on oltava. Asia on tutkittava. Seramblerian MOT lähtee asialle.Tule apuun Antikvaari!
    Nopeus oli valttia. Yksi kappale tuota kirjallista hirvitystä löytyikin. Imperfekti johtuu siitä että ehdin jo varata. Kansikuva on ainakin upea.
    Kun saan näppeihin, aion taatusti lukea. Kiinnostaa suuresti millainen pehkukasa (Maurin oma sanonta huonosta tekstistä)on kyseessä, ja kuka kelvoton sen on suomeksi vääntänyt. Kyseessähän on kirjailijauran merkittävä alkupotkaisu. Anjan tarjoaman pehmeäksi haudutetun kaalilaatikon jälkitunnelmissahan syntyi illan mittaan takkatulen ääressä sittemmin merkittävään asemaan noussut sankarihahmo: Susikoski!

    Perästä kuuluu, sanoi suutari kun kaalilaatikon söi, vai oliko se joku torventekijä.

  • Matti Nummenpää

    4.1.2023 klo 22:37
    Hannu Saraluoto on laajasti tutkinut Mauri Sariolan lakimiesopintoja Mauri Sariolan jäsenlehdessä v. 2000.

    Toijalan yhteiskoulusta 21.5.1943 ylioppilaaksi päässyt ja keväällä 1945 Lapin sodasta palannut Mauri kirjoittatui Helsingin yliopiston Hämäläisosakuntaan aloittaakseen opinnot lainopillisessa tiedekunnassa. Opintokirjan mukaan hänet on merkitty yliopiston kirjoihin 3.10.1945.
    Nykyisin Nykyisin tutkinto on nimeltään oikeustieteen kandinaatin tutkinto.
    Sivvilioikeus 4.3. Rikosoikeus 31.1 ja prosessioikeus 1.4.1946.Mauri on lisäksi suorittanut suomen kielen kirjallisen käyttämisen kurssin 11,3.1946.
    Syskuun lopullla hän on ilmoittatunut kansainvällisen oikeuden ja kansantaloustieteen luennoille sekä saanut merkinnän eduskuntatyön seuraamisessa. Tenttisuorituksia ei ole opintokirjaan merkitty.
    Erilisen valmistavan oikeushistorian kuulustelun hän on suorittnut 2.11.1946. Mauri on hakenut vapautuksen luennoille osallistumisesta, mutta 4.2.1947 Hän on suorittanut kansantalous- ja tilastotieteen sekä talous- ja yhteiskuntapolitiikan tentit. Oikeusensyklopedian ja roomalaisen yksityisoikeuden peruskäsitteiden tentti om hyväksytty 19.3.1947.Valtionsääntöoikeus on tentitty 16.10.1947.Hän on lokakuun lopulla aloittanut ruotsinkieliseen kokeeseen tähdäneet harjoitukset, joista on hyväksytty merkintä 21.2.1948.Kansainvälisen oikeuden tenttisuoritus on 16.10.1947. Siviilioikeuden yleinen osa siviili I on mennyt läpi 21.1.1948. Nk. käytännöllinen kurssi on suortiettu 19.4.1948.
    Mauri on ilmoittautunut 22.9. 1949 siviilioikeuden oikeustapausluennoille ja siviili II on suoritettu. Siviilioikeus on suoritettu 18.1.1950 ja kauppaoikeus 1.6.1950. 28.11.talousoikeus I ja talousoikeus II sekä 15.9 maa- ja vesioikeuden tenttisuotukset. Samalta päivältä löytyy työokeuden tentin läpimeno.

    Mauri on ennen opintojen hiipumista päässyt melko pikälle. Häneltä on jäänyt puuttumaann rikosoikeus, prosessioikeus ja hallinto-oikeus.Yksi cum laude -tasoinen tentti puuttuu. Tämä oli valinnainen joko siviili- kauppa-,talous-, rikos-, hallinto, tai prosessioikeudesta. Hän ei ole kirjoittanut vaadittavia harjoitusaineita eikä tehnyt niiden aihepiiristä pakollista syventävää tutkielmaa. Nk maturiteettikirjoitus on jäänyt puuttumaan.

    MS - int.

  • nimimerkki

    Shuh

    5.1.2023 klo 10:45
    Kiitokset intendentille nopeasta vastauksesta itseäni pitkään askarruttaneeseen kysymykseen kirjailijamme opintiestä. Paljon pidemmälle Mauri oli opinnoissaan siis päässyt, mitä tähän asti olen kuvitellut. Mauri ei itse asiaa mielestäni kovin selvästi tuotannossaan selosta, kun kuvaukset opiskeluajasta painottuvat enemmänkin ravintolailtoihin, naisiin ja vaellusvuosiin. Menihän näissäkin opinnoissa aikaa, mutta enpä tiedä, mikä oli tuolloin keskimääräinen valmistumisaika oikiksessa. Kieliopintoja näyttää ainakin kertyneen huonosti, liekö sitten silloin ollut vierasta kieltä tutkintovaatimuksissakaan? Ehkä on niinkin, kuten muistan nimimerkki Ukkelon joskus kirjoittaneen jotenkin siihen malliin, että ilman opintojen keskeytymistä meillä olisi saattanut kyllä olla yksi keskiverto juristi mutta ei dekkarikirjallisuuden uranuurtajaa...

  • nimimerkki

    Serambleri

    13.1.2023 klo 16:14
    Mieli pahoittui, kun Suruttomassa (sivu 106)halverataan kirjan kääntäjää.
    Suomentaja on päätoimittaja,mm.Uusi Suomi, palkittu kirjailija, suurten suomalaisten kustantajien luottokääntäjä vuosilta 1947-74 (Gummerus, WG, Otava, Tammi.....esim. Bromfield, Levin, Remarque, Innes, Fleming (sic!), Verne, Reeman...monelta useita teoksia ) Hämmästelen, jos kustantajien käsitys kääntäjän kompetenssista olisi ollut sama kuin kaalilaatikkohaaveilijan.
    Hauhon Sotjalassa pruukattiin sanoa, että itte on joka toista sanoo.

    Tutkikaapa elämäkerturit, onko tässä jotain aikataulullista vapautta? Kuolema kulki Kyproksella on painettu 1957. Riiuumatkalla, jolla kirja postiauton lattialle revittiin syntyi ajatus, että kyllä minäkin paremman kirjan teen. Laukausten hinta tuli kauppoihin 1956.

    Niin, tämä suomentaja.Hän on Matti Karjalainen(1907-78). Kirjailijanimi Juho Vironkannas, napattu Matin muista etunimistä.
    Lähde Wikipedia ja Maija Hirvonen: Salanimet ja nimimerkit SKS 2000

    Kirjasta myöhemmin. Kuolema tuntuu kulkevan, olen sivulla 24 ja yksi on jo hengettömänä. Ei olla vielä edes Kyproksella.



  • Matti Nummenpää

    14.1.2023 klo 11:25
    ”Seramlerin” pahoitettua mielensä, on syytä oikaista jo monesti ennenkin M.M. Kayen ”Kuolema kulki Kyproksella” osuus Sariolan ”Laukausten hinta” romaanin syntyyn. On Mauri voinut ja todennäköisesti onkin lukenut kyseisen kirjan, mutta vasta myöhemmin. Tuskin hän silloinkaan on rinnakkain lukenut alkuperäistä ja käännöstä rinnakkain, joten käännöksen huonous ei perustu mihinkään muuhun, kuin ”Suruttoman” saamiseksi vetävämmäksi. Todellisuudessa hän oli lukenut erään Kariston kustantaman, suomalaisen kirjjailinan kirjoittaman dekkarin. Ei hän tätäkään erityisen huonona pitänyt, mutta totesi kuitenkin, että kun kyseinen teos ylitti kustannuskynnyksen kyllä hänellä oli mahdollisuuksia samaan.

    Suruton Sariola ei ole muutenkaan mikään elämäkerta. Ompahan vain tarinoita, jotka jotenkin muistuttavat todellisia tapahtumia. Esim. Helsingin Sanomien palvelukseen hakuilmoitus 1.2.1956 oli: Lehtimies-juristi tai juristiopiskelija, jolla on hyvä uutisilmä jo nopea kirjallinen esityskyky, otetaan palvelukseen (kuva ilmoituksesta on Lukupiirin kuvasivulla) Ei ole siis mitään ylettömiä vaatimuksia. Pääsykoejuttuna Mauri esittämä ”Humu-Eva joi Salonen söi ja haitari soi” on Sariolan Suruttomia varten keksimä juttu. Todellisuudessa HS:ssa julkaistiin kaksi artikkelia 4.2.1956.

    ”Hiljainen tappelu”

    Lieviä mustelmia olivat saaneet ne kolme helsinkiläistä nuorukaista, jotka viime vuoden syyskuussa selvittelivät välejään nyrkiniskuin öisellä kadulla. Kaksi väitti kolmannen ilmoittaneen halunsa tapella viidensadan markan edestä niin kovaäänisesti, että heidän velvollisuutensa oli antaa tälle tuo tilaisuus. Syyttäjä väitti aluksi nuorukaisten syyllistyneen lievään pahoinpitelyyn, mutta katsoi sittemmin kysymyksessä olleen vain ilkivaltaisen meluamisen. Puheenjohtajan tiedusteltua, katsoivatko nuoret miehet syyllistyneensä viimeksi mainittuun, lievemmänlaatuiseen rikokseen kiistivät kaikki syytetyt mitenkään häirinneensä kenenkään rauhaa. Puheenjohtaja ”totesi” silloin kysymyksessä olleen uudenlaatuinen, ns. hiljainen tappelu, mutta tästä huolimatta katsoi oikeus Rl. 42/7 nojalla olevan syytä rangaista kaikkia kolmea kymmenellä 150 mkn päiväsakolla. Neljäs syytetty, eräs samanikäinen nuorukainen, vapautettiin syytteestä, mutta hänen haluaan saada asiassa vielä todistajanpalkkio ei oikeus ymmärtänyt.

    Toinen oli "Halonhakkuu varmempaa"

    Hyviä juttuja nämäkin olivat, mutta eivät kertoneet Humu-Evasta.

    Näitä epätarkkuuksia tai suorastaan jälkikäteen keksittyjä tapauksia on kirjassa paljon muitakin. Siitä huolimatta teos on hyvää suositeltavaa lukemista. Sitä ei vain pidä ottaa kaikllta osin todesta.

  • nimimerkki

    Serambleri

    14.1.2023 klo 16:25
    Kun lisää kuuluisuutta hamuava kirjailija saadakseen tekstinsä vetävämmäksi nimeltä mainiten jyrää kelvottomaksi teoksen, ja vetää tökerösti kölin alta suomentajan Suruttomassa Sariolassa käytetyin ilmaisuin, on vaikea olla mieltään pahoittamatta.
    Harva kevytsarjalaisen dekkarin lukija katsookaan lukiessaan alkukielisestä, miten suomentaja on jonkin kohdan ymmärtänyt ja kirjailijan kuvauksen lukijalle välittänyt. Tärkeämpää lukijalle se, miten teksti kulkee, pysyykö lukija juonikärryillä ja onko kyseessä sujuva ja ymmärrettävä suomenkieli. (Eduksi on, jos henkilöiden nimet pysyvät samana kerronnan edetessä). Näin tässä tapauksessa näyttäisi olevan.
    Olen nyt lukenut kyseistä kirjaa puoleen väliin. Matti Karjalainen saa minulta käännöstyöstä hyvän arvosanan. Gummerus on myös huolehtinut siitä, että painovirheistä ei ole ollut harmia.

    ps.Mielipahaa minulle ei aiheuttanut intendentin mainitsema sinänsä tuttu tuumittelu että muna vai kanako oli ensin. Karjalaisen käännöksen hiekalle rakennettu tyrmäys aiheutti sen, että "Sandelsin putos kahveli pois..."



  • nimimerkki

    Magisteri

    20.1.2023 klo 23:31
    Kyllä Mauri näyttää muistelevan vähän sinnepäin, mutta teksti on kieltämättä sujuvaa. Mauri kertoo elämänsä ja kirjailijanuransa tärkeistä vaiheista

    Epäilin hieman Maurin kertomaa, mutta tosiaan mennessään opettajaksi Lompolon koululle Mauri joutui talvella kävelemään Tepastosta Lompoloon koska tie loppui Tepastoon(s. 69). Matkaa on nykyään kuitenkin alle 15 km, ei kolmeakymmentä, kuten Mauri muisteli ellei silloinen talvitie ole tehnyt valtavaa mutkaa tai koulu ollut kylästä melkoisen syrjässä.

    Kevään tuloa Lappiin Mauri kuvailee melkosen maalailevin, mutta totuudenmukaisin vedoin (s. 76 - 77).

    Sariola-kirjojen filmatisointien alkua Mauri muistelee vähän sinne päin. Kuten on jo mainittu, hän muistaa filmatun kirjan nimen väärin ja myös sen, että tulevan elokuvan Kolmas laukaus tuleva ohjaaja Yrjö Norta (1904-1988) olisi kertonut ohjanneensa elokuvan VMV 6. Yrjö Norta vaikutti tuolloin jo Suomen filmiteollisuudessa (SF) ohjaajana ja äänittäjänä. Yhtiön perustaneen Erkki Karun äkillinen kuolema sai yhtiön uuden toimitusjohtajan T.J. Särkän (1890-1975) hieman yllättäen elokuvamaailmaan. Hän halusi ohjata elokuvia, mutta katsoi tuossa vaiheessa 46-vuotiaana olevansa turhan kokematon yksin ohjaamaan elokuvia. Hän otti ohjasjaparikseen Yrjö Norran/Nortan, jonka kanssa ohjasi yhdessä kaikkiaan 12 elokuvaa vuosina 1936-1940.

    Jo ensimmäinen yhdessä ohjattu elokuva Pohjalaisia nosti pinnalle kotkalaisen poliisikomisarion Eino Kaipaisen (1899-1995), jolle tämä oli ensimmäinen elokuvarooli ja jonka jälkeen hän siirtyi ammattinäyttelijäksi. Tämän lisäksi ohjaajaparin Särkkä - Norta tunnettuja elokuvia olivat mm. Lapatossu, Kuin uni ja Varjo, Tulitikkuja lainaamassa, Rykmentin murheenkryyni, Helmikuun manifesti ja Runon kuningas ja muuttolintu. Yksin Yrjö Norta ohjasi mm. elokuvat Sano se suomeksi 1931, SF-paraati 1940 ja Yövartija vain 1941. Sarkän ensimmäinen itsenäinen ohjaustyö oli Suotorpan tyttö 1940.

    VMV 6:n ohjasi Suomi-Filmin toimitusjohtaja Risto Orko. Elokuvan käsikirjoitus oli Mika Waltarin ja pääosassa oli Joel Rinne. Yrjö Norjalla/ Nortalla tainnut olla VMV 6:n kanssa mitään tekemistä.

  • nimimerkki

    Magisteri

    20.1.2023 klo 23:43
    …Norralla/Nortalla… ei Norjalla…

  • nimimerkki

    Magisteri

    22.1.2023 klo 03:44
    Kun itsekin mielelläni takerrun pikkuasioihin, korjataan vielä kerran. Elokuva ”Yövartija vain” on vuodelta 1940. Särkän ensimmäinen itsenäisesti ohjaama elokuva oli Heimo Haiton tähdittämä ”Pikku pelimanni” vuodelta 1939, ellei sitten joku elokuva kuvattu aiemmin ja ensi-iltaa lykätty. Suomen filmiteollisuuden (SF) tavoitteena oli saada elokuva ensi-iltaan kerran kuukaudessa ja elokuvia kuvattiin päällekkäin. SF:llä oli palkattuna jopa kuukausipalkkaisia ”filmitähtiä”, lainausmerkeissä siksi, että tähteys ja palkka taisi jäädä Hollywoodin vastaavasta ja Särkkä tuskin olisi sietänyt tähdille minkäänlaisia oikutteluita.

    No joka tapauksessa Norta ei ohjannut elokuvaa VMV 6, vaikka Mauri muisteli hänen Suruttomassa Sariolassa niin kertoneen esittäytyessään.

  • nimimerkki

    Magisteri

    25.1.2023 klo 22:25
    ””Susikoski ahtojäissä” -keskustelussa nousi esille tango Syyspihlajan alla. Sillä oli Maurille suuri merkitys. ”Suruton Sariola” -kirjan nimi oli jo puoleksi valittu 25.8.1976, kun Mauri pohti vielä kolme päivää myöhemmin: ”Nään monta mieronmatkaajaa. Jos pitäisikin kirjalla tämän nimen?… Alkaa olla korkea aika löytää osuva nimi. — Sain selville, että Befehl on Befehl. Eli ovat pistäneet kirjan nimeksi: Suruton Sariola”.

    En tähän hätään löytänyt päiväkirjoja selatessani, mutta eikö Mauri miettinyt jonkun kirjan tai kertomuksen nimeksi ”Syyspihlajaa” mukaillen ”Siivet ja maan kahleet” ja oliko jossakin kirjassa vielä härski sota-ajan mukaelmakin tangon yhdestä säkeistöstä?
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Suruton Sariola. Kirjailijan muistikuvia.