Lukupiiri

Mauri, lapset ja ikäihmiset

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  21.4.2023 klo 10:29
  Tässä lukupiirissä on aiemmin tullut jossain yhteydessä esiin Maurin hieman vieroksuvan oloinen suhtautuminen ikäihmisiin. Yksioikoisen etäinen tuo asenne ei ollut, mutta siinä määrin silmiin pistävä, että kyllä se huomiota kiinnittää. Mauri pystyi tekemään koskettavia, jopa herkkiä kuvauksia vanhuksista, mutta taisi kuitenkin yleisemmin kuvata näitä hieman tylyyn tyyliin. Lämpimiä kuvauksia on mieleen jäänyt muutamia: 'Kohtalokkaassa Itämeren risteilyssä', eläköitynyt kamreeri Jaatinen, 'Susikosken vaikeimmassa jutussa' syrjäisessä mökinröttelössä hulttiopoikaansa uskollisesti odotteleva vanha äiti, rouva Ahlholm 'Herrasmiesten oikotiessä'; muistaakseni myös eläkkeelle siirtynyt vanha rikoskomisario teoksessa 'Enkeli lumessa' on arvostavasti laadittu kuvaus. Mutta löytyy sitten niitä päinvastaisiakin. Jopa hieman vastenmielisiä luonnehdintoja ovat 'Ja sitten oli kohiseva koski' -romaanin ja 'Sininen lyhty' -dekkarin luonnehdinnat "kuoleman odotushuoneessa" aikaansa tylsistyneinä tappavista eläkeläisistä. Aika lailla yleistävä ja yliampuva on myös 'Keltaisen kummituksen' tyypitys: "Hän oli kaikkien vanhusten tapaan jo aika itsekäs". Myös 'Tohtori Viitasen tapauksessa' vanhan hammaslääkärin luonnehdinta on lohdutonta luettavaa. Ja vaikka nämä ikäihmiset vielä psyykkisesti kunnossa jotenkuten olisivatkin, niin ehdottomasti he esiintyvät jo fyysisesti raihnaisina ja ponnettoman oloisina. Nämä vain esimerkkeinä, lisää varmaan muistaa ja löytää jokainen Sariola-harrastaja.
  
  Kirjailijamme mielestä ihmiselle ilmeisesti tapahtuu jotain ratkaisevaa, kun hän täyttää 60 vuotta. Viisikymppinen mies elää ja suorittaa vielä kuin kolmikymppinen: kunto ja terveys pitää, väkeviä menee kurkusta alas reipasta tahti mutta krapulat eivät juuri vaivaa; kaksi-, kolmekymmentä vuotta nuoremmat naiset kiinnostavat ja nämä puolestaan ihastuvat ja jopa rakastuvat näihin isiensä ikäisiin konkareihin. Naisilla tilanne on tietysti lohduttomampi: Maurin mielestähän tämä kauniimpi sukupuoli on parhaimmillaan tuossa kahdenkymmenen korvilla, sen jälkeen "rapistuminen" etenee nopeasti, kolmekymmentä ikävuotta sivuuttanut nainen on jo Maurin mielestä auttamatta parhaat päivänsä elänyt. "Puumat" olivat Maurille kai melkeinpä vieras ajatus. Vain harvoin pariskunnassa nainen on selvästi miestään vanhempi, 'Nuoruuden komentosillassa' tämmöistä muistan selkeimmin esiintyneen. Mutta kun miehilläkin mittariin tulee tuo 60 vuotta, kaikki muuttuu kertaheitolla: fysiikka rapistuu, mieli tylsyy, aktiivisen elämän tilalle tulee ehkä korkeintaan jonkinlainen suvaitseva ja ymmärtävä mutta ehdottoman passiivinen ja verkkainen asenne elämän menoon. Taitaa jossain teoksessa löytyä tämän ikäisistä jopa maininta "tutisevasta" ja "höperöstä" vanhuksesta. Lopun odottelua vain tuntuu olevan jo koko olemassaolo Maurin mielestä. Suurta empatiaa ei tämän ikäisille ihmisille häneltä paljoa heru. Eivät nämä esiinny missään kirjassa kai mitenkään keskeisessä saati ratkaisevassa roolissakaan?
  
  Paremmin eivät kirjoissa pääse esille lapsetkaan, näitä esiintyy vain harvassa kertomuksessa edes maininnan omaisesti. Lasten kuvaaminen tuntuu olleen kirjailijallemme vielä ikäihmisiäkin vaikeampaa. Mieleeni on jäänyt vain pari lapsia koskevaa vaikuttavampaa kuvausta: tien varressa uimahoususillaan mansikoita kauppaava terhakka kymmenvuotias pikkupoika 'Ja sitten oli kohiseva koski' -romaanissa, ja muistaakseni 'Sinisessä Lyhdyssä' suunnilleen samanikäisen vesselin kuolemaan johtanut traaginen veneonnettomuus. Sekä tietysti 'Ne viulut vasta maksoi' -myöhäisdekkarissa silminnäkijänä esiintyvä niukasti toisella kymmenellä oleva poika, joka arvioi näkemäänsä yli kolmekymppistä naista melkoisen aikuismaisin sanankääntein. Avioparithan olivat Maurin tuotannossa lähes säännönmukaisesti lapsettomia, varsinkin dekkareissa. Jonkin verran lapsuuskuvauksia esiintyy romaaneissa, mutta nämä ovat aina jo varhaisteini-ikään ehtineitä toisella kymmenellä olevia pojanviikareita, joiden keskusteluissa ja ajatusmaailmassa Mauri mielestäni suhteellisen heikosti tavoittaa tuon ikäisten puheenparren ja maailmankuvan. Pikemminkin pikkuvanhoiksi miellän heidän keskustelunsa ja ajatuksenkulkunsa. Alle kymmenvuotiaat lapset puuttuvat tuotannosta kai täysin.
  
  Maurin oma ikääntyminen ei tuntunut paljoa hänen ajattelutapaansa vaikuttavan. Hänen sankarinsa olivat tehokkaimmillaan kaksi-, viimeistään kolmikymppisinä, ja varsin usein nämä olivat jo tuohon nuoreen ikäänsä ehtineet saavuttaa merkillisen vaikuttavia urakehityksiä. Tämä piirre hänellä säilyi loppuun saakka. Kyllä uskaltaisin väittää, että Mauri oli selkeästi nuoruuden ihannoija. Elämänkokemus, vanhuus ja viisaus eivät hänen ajattelussaan tulleet esiin saati että olisivat jotenkin korostuneet. Miten hän mahtoi omaan ikääntymiseensä suhtautua, taisi pyrkiä sen ajattelemista kaikin tavoin karttamaan? Myönteinen piirre tuotannossa on kyllä se, että hänen arkkisankarinsa Susikoski vanheni kirjailijan kanssa suurin piirtein samaa tahtia. Rikostarkastajassamme on kertomusten rakenteenkin perusteella havaittavissa vuosien karttuminen: fyysiset ponnistelut ja itse tehty konkreettinen tutkintatyö kentällä vähenivät selvästi vuosien myötä (vaikka kyky niihin ei juuri heikentynyt), ja rikosten ratkaisut tapahtuivat yhä useammin esimiehen kanssa kirjoituspöydän äärellä keskustellen. Harkittu Susikosken ikääntymisen kuvaaminen ei ehkä kuitenkaan ollut tähän tyylimuutokseen syynä, pikemminkin uskon siihen vaikuttaneen kirjailijamme innovatiivisuuden heikkenemisen viimeisinä vuosinaan.
  
  Olisi mielenkiintoista tietää, miten Susikosken viimeiset vuodet KRP:ssä ja siitä eteenpäin eläkkeellä sujuivat. Mahtoiko Maurilla olla mitään suunnitelmaa sankarilleen tämän varalle? Epäilemättä rikostarkastajamme olisi vielä virassaan kolme, ehkä neljäkin hankalaa juttua ratkaissut - sillä tavalla jo hiukan innottomasti, alaisten tehdessä varsinaisen tutkintatyön. Eläköidyttyään hänet olisi vielä pari kertaa kutsuttu auttamaan visaisen rikoksen selvittelyssä. Siteet ja yhteydet poliisityöhön olisivat kuitenkin nopeasti heikentyneet. Suuresti halveksimaansa yksityisetsivän rooliin häntä olisi kirjailijamme tuskin koskaan istuttanut. Mutta miten olisi elämä muutoin sujunut? Kyseessähän oli naimaton, lapseton, sukulaisiinsa olemattomasti yhteyttä pitänyt, vailla ystävyyssuhteita oleva, kerrostalokaksiossa asuva, mökitön ja matkustelua lukuun ottamatta ilmeisen harrastukseton yksineläjä, joka ei ollut koko ikänään kyennyt luomaan kestäviä naissuhteitakaan. Olisivatko päiväkävelyt autoajelut, meriromaanien ja sotahistorian lukeminen, yksinäiset koti- ja ulkomaan matkustelut ja television katselu tuoneet riittävästi eloa rikostarkastamme eläkevuosiin? Ehkä joku entinen kollega olisi harvakseltaan piipahtanut vieraisilla? Olisiko Mauri edes yrittänyt Susikoski-saagaa "virallisesti" lopettaa tyyliin 'Susikosken viimeinen juttu'? Olisiko Leo Olavi vain poistunut kirjallisuudestamme, kenenkään tietämättä minne? Kuin lännenelokuvien pyssysankarit, ratsastaen yksin auringonlaskuun? Kovasti Susikosken oloinen tv-sarjasta tuttu saksalaiskomisario Derrick aikoinaan siirtyi Europolin palvelukseen, sarjansa viimeisessä jaksossa tyylikkäästi kamerasta poispäin kävellen.. Tapahtuiko ehkä jotain saman tapaista omalle sankarillemme, jatkuiko ura vielä kansainvälisissä tehtävissä? Tai kotimaassa, vielä ylemmässä poliisi- tai muussa sisäasiainministeriön virassa? Tästäpä voimme jokainen lukupiiriläinen oman ajatelmamme esittää...?

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  27.4.2023 klo 15:51
  Maurin kirjoissa kuusikymppiset ”nuortuivat”, kun hän itse lähestyi sitä ikää. 1960-luvun kirjoissa jo viisikymmentävuotias oli ikääntynyt. Herrasmiesten oikotiessä Anna Ahlholm oli vanha, sairas ja yksinäinen 52-vuotias. Keltaisen kummituksen kultaseppä oli kuusikymppinen liikkeessään hitaasti tassutteleva vanhus. Toki monet maalaisisännät olivat korkeasta iästään huolimatta jämeriä tervaskantoja. 1970-luvulla, ”Kultaisen pikarin” Serelius oli alussa omissa houreissaan elävä dementikonoloinen vanhus, mutta (toinen) isku päähän sai hänen muistinsa selkiytymään. Saman kirjan tohtori August Latva oli kuuden- ja seitsemänkymmenen välillä, ”ruotomaisen” laiha, posket olivat kuopalla, suu oli huuleton ja sisäänpainunut, kaula kurkimainen. Hän näytti siltä, että hänellä oli jokin kalvava tauti. Eli ei kovin kehuva kuvaus. Kyseessä oli kuitenkin puliasteelta raitistunut alkoholisti.
  
  Kun Mauri itsekin ikääntyi, niin varsinkin silmäätekevät, isojen talojen isännät, neuvokset ja muut sodankäyneet reservin kapteenit ja majurit nuortuivat. Oliko useammalla itseään kymmeniä vuosia nuorempi vaimokin tai ainakin silmää naiskauneudelle ja nuori rakastajatar?
  
  ”Puumiin”, nuorta miesseuraa saalistaviin keksi-ikäisiin naisiin olen Maurin tuotannossa törmännyt vain Susikosken tulikokeessa. Rouva Palosaari harrasti neiti Elli Mustanojantaipaleen kanssa tällaista. Sekin ilmeisesti vain siksi, että se teki hyväksyttäväksi teollisuusneuvos Palosaaren suhteen nuoreen naiseen.
  
  Lapsia Mauri kuvasi harvoin. He olivat yleensä kilttejä, kuuliaisia, siististi kammattuja ja puettuja, jotka saivat näkyä, muttei kuulua. ”Maksaneissa viuluissa” oli sitten toisella kymmenellä oleva pikkuvanha naisasiantuntija, yksi Sariolan kirjojen Olleista.
  

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  12.6.2023 klo 05:22
  Tutustuin Mauri Sariolan teoksiin 70-luvulla, jolloin olin” mies parhaassa iässä”, eli vielä alle kolmekymppinen.. Edessä siinsi ja osittain toteutuikin loistava tulevaisuus. Menossa oli vasta toinen avioliitto. Työhaasteita kevensi Maurin vetävä teksti. Tosin Susikoski vaikutti silloiseen ikään nähden turhan vanhalta miksikään sankariksi.
  
  Mauri kuoli kenties onnekseen jo kohta 60 vuotta täytettyään, eri nykyvinkkelistä nuorena miehenä ja ei omakohtaisesti ehtinyt kokea mitä oli luvassa.
  
  ”Mutta kun miehilläkin mittariin tulee tuo 60 vuotta, kaikki muuttuu kertaheitolla: fysiikka rapistuu, mieli tylsyy, aktiivisen elämän tilalle tulee ehkä korkeintaan jonkinlainen suvaitseva ja ymmärtävä mutta ehdottoman passiivinen ja verkkainen asenne elämän menoon. Taitaa jossain teoksessa löytyä tämän ikäisistä jopa maininta "tutisevasta" ja "höperöstä" vanhuksesta. Lopun odottelua vain tuntuu olevan jo koko olemassaolo”
  
  Omassa mittarissa on 73 ja en vielä koe olevani vanhus. Määrittelen vanhuuden niin, että se on oma ikä + 10 vuotta. Mauri kuuluu ikäpolveen, jolloin suomalaisissa elokuvissa ikälopuilta vaikuttavilla vanhemmilla oli lapset vasta kansakouluiässä.
  
  Vielä kulutan kuntopyörällä enemmän kaloreita kuin nykynuoret enkä ole niin paljon terapian tarpeessa. Käsi nousee lähes entiseen malliin skooliin, ja pukeudun istuviin farkkuihin kuten jo kultaisella 60 luvulla.
  
  p.s
  .
  Arvostan kovasti, että nimikkokirjailijaamme sopii suhtautua kriittisesti, eikä seuran jäsenyyden ehtona ole palvova suhtautuminen.
  

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  12.6.2023 klo 12:02
  Olisi ollut mielenkiintoista tietää, millaisia kirjoja Mauri olisi kirjoittanut 60-70 -vuotiaana, sillä olisihan niitä julkaistu jo vanhan maineen vuoksi. Olisiko taiteilijaeläkettä saanut Maurin yrittänyt kirjoittaa sitä suurromaania, jota hän ei koskaan tehnyt? Vai olisiko edelleen välillä mennyt siitä, mistä aita oli matalin? Vai onko hyvä, että Mauri kirjoitti vauhdilla ja viimeistelemättä ne oikeat ”Sariola-romaanit”? Viimeisimmät Susikosket ”eivät juuri kehuja kestä”. Millaista täytejorinaa kirjoista olisi löytynyt? Nuoruuden komentosilta oli selvä poikkeus. Sitä voisi pitää yhtenä huipuista, ellei olisi liikaa toistoa aiemmista, ns. avainromaaneista.
  
  Juttelin kerran erään puolitutun kanssa ravintolapöydässä ääressä Spede-elokuvista. Kysyin, että mitä, jos Spede olisi säästänyt paukkujaan tekemällä vain joka toisen elokuvan? Tuttava totesi, etteivät ne olisi silloin juuri NIITÄ Spede-elokuvia.
  
  Mistä on ukkelon pessimistissävyinen lainaus 60 ikävuoden negatiivisesta, kaiken muuttavasta voimasta? Oma isä on kohta 93 ja hän on ehkä tuollainen kotonaan tassutteleva vanhus, mutta ei tutise eikä höperehdi sen enempää kuin aiemminkaan. On jotenkin viisastunutkin siitä, mitä oli silloin, kun itse olin teini. Mikko Alataloa vapaasti lainaten: ” Mitä vanhemmaksi itse tulen, sitä viisaammaksi myös isäni tulee”. Vai ovatko nykyiset kasikymppiset yli puolen vuosisadan takaisia kuuskymppisiä?

• ---

  nimimerkki

  ukkelo

  12.6.2023 klo 17:09
  Lainaus on peräisin Shuhin kirjoituksesta, joka on tässä ketjussa ensimmäisenä. Pahoittelen, etten tullut lähdettä maininneeksi.

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  12.6.2023 klo 18:00
  Olisihan tuo pitänyt itsekin hoksata, kun kommentoinkin kirjoitusta. Mitä tuota turhaan pahoittelemaan.

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  22.10.2023 klo 20:52
  Arvuuttelin tuossa edellä puolileikilläni Susikosken myöhäisempiä vaiheita. Ihan pieleen en arvaillut, jos on Tuula Sariolan nimissä julkaistuja kahta Susikoski-dekkaria uskominen. Tai Ritva Sarkolahan ne kirjoitti. Ei Susikoski-saaga loppunut 'Kolmen naisen taloon', vain Maurin kirjoittamana se loppui. 'Susikosken paluu' v. 1992 ja 'Susikoski Orilammella' v. 1994 toivat miehen henkilökuvaan hiukan uusia piirteitä. Lukaisin ne ensimmäisen kerran vasta nyt.
  
  Kolmen naisen talo -tapauksen jälkeen rikostarkastajamme jätti kotimaan pariksi vuodeksi ja siirtyi Afganistaniin organisoimaan sikäläistä poliisitoimintaa. Paluu kotimaahan jäi lyhyeksi, seuraava kansainvälinen tehtävä vei miehen Pariisiin Interpolin päämajaan. Siitäkään työstä ei enempää kerrota, mutta puhdas hallinnollinen työ ei miehen mieltä tyydyttänyt. Hän palasi kotimaahan ilmeisen pian hieman elävämmän työn pariin. Vaikka kirjoituspöydän takaa täälläkin hommat pääosin hoituivat (Sariola 1992, 44-45).
  
  Terveyteensä Leo Olavi alkoi ikääntyessään kiinnittää jo hieman huomiota. Tupakanpoltosta hän ei eroon päässyt, mutta Colt vaihtui miedompaan valkoiseen Marlboroon (Sariola 1992, 44). Yllättävää on, että hän jopa aloitti kuntoilun: kuuden kilometrin juoksulenkki poliisikollegan kanssa sujui kevyesti ennen saunaa, ja kunto olikin parempi kuin kollegoilla keskimäärin (Sariola 1992, 180, 1994, 42). Moiseen touhuun ei nuorempi Susikoski olisi kyllä antautunut...
  
  Huomattava muutos vannoutuneen poikamiehen elämään oli, että hän oli rakastunut tosissaan lomamatkallaan Maltalle kolmisen vuotta ennen 'Susikosken paluun' tapahtumia. Rakkauden kohde Marita oli Maurille tuttuun tapaan ehkä jopa lähes kolmisenkymmentä vuotta rikostarkastajaa nuorempi, kaksikymmentä nyt vähintään ainakin. Hän jopa kosi naista mutta sai rukkaset. Ja sekös oli jäänyt miehen mieltä painamaan. Kohtalo leikki julmasti: hän joutui hieman ulkopuolisena vedetyksi mukaan murhatutkintaan, jossa tämä Marita oli aluksi pääepäilty. Siinä olivat miehen velvollisuudentunto, oikeudentaju ja henkilökohtaiset tunteet melkoisessa sekasorrossa. Samantapaiseen tilanteeseenhan hän oli joutunut kerran ennenkin, uransa alkuvuosina jutussa, jossa hän ennakkoluuloisen tutkinta-asenteensa vuoksi ajautui jopa erimielisyyksiin poliisikollegoidensa kanssa (en muista dekkarin nimeä, mutta alkupuolen jutuista on kyse). Niin pitkälle ei nyt ajauduttu ja kertomus jatkuu epätavallisena siksikin, että suhde Maritaan jatkui seuraavaan kertomukseen naisen syyttömyyden tultua selvitetyksi (ks. Sariola 1992, 127, 131; 1994, 22). Jatkuvuuden puutehan on yksi Susikoski-saagan suuria puutteita. Muutoinkin poikamiehen elämä, kiistämättömistä eduistaan huolimatta, oli alkanut sankariamme kaikesta päätellen ahdistaa tai ainakin vakavasti mietityttää (Sariola 1992, 45).
  
  Suuri ja ratkaisematon kysymys näissä kahdessa dekkarissa liittyy sankarimme ikään. Onhan melkoisen vastaansanomattomasti Maurin tuotannon perusteella osoitettavissa, että hän on syntynyt loppuvuonna 1922 tai alkuvuonna 1923. 'Susikosken paluun' tapahtumat sijoittuvat selvästi 90-luvun alun lamaan, delvalvaation (marraskuussa 1991) jälkeiseen aikaan (mm. Sariola 1992, 105). Näin ollen rikostarkastajamme olisi siis iältään jo koko lailla tarkkaan seitsemänkympin vaiheilla. Ja edelleen virassaan. Ja Orilammella seikkaillessaan sitten vielä pari vuotta iäkkäämpi. En tunne valtion eläkejärjestelmiä sen paremmin, mutta eikös siellä virkaura sentään pääty selvästi aikaisemmin, halusi sitä tai ei? Maurihan antoi sankarinsa vanhentua samaa tahtia kuin hän itsekin vanheni, mutta näissä kirjoissa miehen ikä näyttää "jäätyneen" siihen kuudenkympin korville.
  
  Rikostarkastajamme henkilökuva siis ehkä hieman pehmeni ja tuli myös vivahteikkaammaksi virkauran lähetessä loppuaan. Mitään järkyttävän suuria muutoksia ei miehen persoonaan kuitenkaan näiden kahden kirjan perusteella myöhäiselläkään iällä ilmaantunut. Verkkaanpuoleisena, tosikkomaisena, työlleen omistautuneena "jäykkiksenä" hän pysyi. Olisi Sarkola tuon ikäjutun kumminkin voinut jollain tavalla johdonmukaisemmin toteuttaa, se jää lukijaa vaivaamaan.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »