Lukupiiri

Mauri, lapset ja ikäihmiset

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  21.4.2023 klo 10:29
  Tässä lukupiirissä on aiemmin tullut jossain yhteydessä esiin Maurin hieman vieroksuvan oloinen suhtautuminen ikäihmisiin. Yksioikoisen etäinen tuo asenne ei ollut, mutta siinä määrin silmiin pistävä, että kyllä se huomiota kiinnittää. Mauri pystyi tekemään koskettavia, jopa herkkiä kuvauksia vanhuksista, mutta taisi kuitenkin yleisemmin kuvata näitä hieman tylyyn tyyliin. Lämpimiä kuvauksia on mieleen jäänyt muutamia: 'Kohtalokkaassa Itämeren risteilyssä', eläköitynyt kamreeri Jaatinen, 'Susikosken vaikeimmassa jutussa' syrjäisessä mökinröttelössä hulttiopoikaansa uskollisesti odotteleva vanha äiti, rouva Ahlholm 'Herrasmiesten oikotiessä'; muistaakseni myös eläkkeelle siirtynyt vanha rikoskomisario teoksessa 'Enkeli lumessa' on arvostavasti laadittu kuvaus. Mutta löytyy sitten niitä päinvastaisiakin. Jopa hieman vastenmielisiä luonnehdintoja ovat 'Ja sitten oli kohiseva koski' -romaanin ja 'Sininen lyhty' -dekkarin luonnehdinnat "kuoleman odotushuoneessa" aikaansa tylsistyneinä tappavista eläkeläisistä. Aika lailla yleistävä ja yliampuva on myös 'Keltaisen kummituksen' tyypitys: "Hän oli kaikkien vanhusten tapaan jo aika itsekäs". Myös 'Tohtori Viitasen tapauksessa' vanhan hammaslääkärin luonnehdinta on lohdutonta luettavaa. Ja vaikka nämä ikäihmiset vielä psyykkisesti kunnossa jotenkuten olisivatkin, niin ehdottomasti he esiintyvät jo fyysisesti raihnaisina ja ponnettoman oloisina. Nämä vain esimerkkeinä, lisää varmaan muistaa ja löytää jokainen Sariola-harrastaja.
  
  Kirjailijamme mielestä ihmiselle ilmeisesti tapahtuu jotain ratkaisevaa, kun hän täyttää 60 vuotta. Viisikymppinen mies elää ja suorittaa vielä kuin kolmikymppinen: kunto ja terveys pitää, väkeviä menee kurkusta alas reipasta tahti mutta krapulat eivät juuri vaivaa; kaksi-, kolmekymmentä vuotta nuoremmat naiset kiinnostavat ja nämä puolestaan ihastuvat ja jopa rakastuvat näihin isiensä ikäisiin konkareihin. Naisilla tilanne on tietysti lohduttomampi: Maurin mielestähän tämä kauniimpi sukupuoli on parhaimmillaan tuossa kahdenkymmenen korvilla, sen jälkeen "rapistuminen" etenee nopeasti, kolmekymmentä ikävuotta sivuuttanut nainen on jo Maurin mielestä auttamatta parhaat päivänsä elänyt. "Puumat" olivat Maurille kai melkeinpä vieras ajatus. Vain harvoin pariskunnassa nainen on selvästi miestään vanhempi, 'Nuoruuden komentosillassa' tämmöistä muistan selkeimmin esiintyneen. Mutta kun miehilläkin mittariin tulee tuo 60 vuotta, kaikki muuttuu kertaheitolla: fysiikka rapistuu, mieli tylsyy, aktiivisen elämän tilalle tulee ehkä korkeintaan jonkinlainen suvaitseva ja ymmärtävä mutta ehdottoman passiivinen ja verkkainen asenne elämän menoon. Taitaa jossain teoksessa löytyä tämän ikäisistä jopa maininta "tutisevasta" ja "höperöstä" vanhuksesta. Lopun odottelua vain tuntuu olevan jo koko olemassaolo Maurin mielestä. Suurta empatiaa ei tämän ikäisille ihmisille häneltä paljoa heru. Eivät nämä esiinny missään kirjassa kai mitenkään keskeisessä saati ratkaisevassa roolissakaan?
  
  Paremmin eivät kirjoissa pääse esille lapsetkaan, näitä esiintyy vain harvassa kertomuksessa edes maininnan omaisesti. Lasten kuvaaminen tuntuu olleen kirjailijallemme vielä ikäihmisiäkin vaikeampaa. Mieleeni on jäänyt vain pari lapsia koskevaa vaikuttavampaa kuvausta: tien varressa uimahoususillaan mansikoita kauppaava terhakka kymmenvuotias pikkupoika 'Ja sitten oli kohiseva koski' -romaanissa, ja muistaakseni 'Sinisessä Lyhdyssä' suunnilleen samanikäisen vesselin kuolemaan johtanut traaginen veneonnettomuus. Sekä tietysti 'Ne viulut vasta maksoi' -myöhäisdekkarissa silminnäkijänä esiintyvä niukasti toisella kymmenellä oleva poika, joka arvioi näkemäänsä yli kolmekymppistä naista melkoisen aikuismaisin sanankääntein. Avioparithan olivat Maurin tuotannossa lähes säännönmukaisesti lapsettomia, varsinkin dekkareissa. Jonkin verran lapsuuskuvauksia esiintyy romaaneissa, mutta nämä ovat aina jo varhaisteini-ikään ehtineitä toisella kymmenellä olevia pojanviikareita, joiden keskusteluissa ja ajatusmaailmassa Mauri mielestäni suhteellisen heikosti tavoittaa tuon ikäisten puheenparren ja maailmankuvan. Pikemminkin pikkuvanhoiksi miellän heidän keskustelunsa ja ajatuksenkulkunsa. Alle kymmenvuotiaat lapset puuttuvat tuotannosta kai täysin.
  
  Maurin oma ikääntyminen ei tuntunut paljoa hänen ajattelutapaansa vaikuttavan. Hänen sankarinsa olivat tehokkaimmillaan kaksi-, viimeistään kolmikymppisinä, ja varsin usein nämä olivat jo tuohon nuoreen ikäänsä ehtineet saavuttaa merkillisen vaikuttavia urakehityksiä. Tämä piirre hänellä säilyi loppuun saakka. Kyllä uskaltaisin väittää, että Mauri oli selkeästi nuoruuden ihannoija. Elämänkokemus, vanhuus ja viisaus eivät hänen ajattelussaan tulleet esiin saati että olisivat jotenkin korostuneet. Miten hän mahtoi omaan ikääntymiseensä suhtautua, taisi pyrkiä sen ajattelemista kaikin tavoin karttamaan? Myönteinen piirre tuotannossa on kyllä se, että hänen arkkisankarinsa Susikoski vanheni kirjailijan kanssa suurin piirtein samaa tahtia. Rikostarkastajassamme on kertomusten rakenteenkin perusteella havaittavissa vuosien karttuminen: fyysiset ponnistelut ja itse tehty konkreettinen tutkintatyö kentällä vähenivät selvästi vuosien myötä (vaikka kyky niihin ei juuri heikentynyt), ja rikosten ratkaisut tapahtuivat yhä useammin esimiehen kanssa kirjoituspöydän äärellä keskustellen. Harkittu Susikosken ikääntymisen kuvaaminen ei ehkä kuitenkaan ollut tähän tyylimuutokseen syynä, pikemminkin uskon siihen vaikuttaneen kirjailijamme innovatiivisuuden heikkenemisen viimeisinä vuosinaan.
  
  Olisi mielenkiintoista tietää, miten Susikosken viimeiset vuodet KRP:ssä ja siitä eteenpäin eläkkeellä sujuivat. Mahtoiko Maurilla olla mitään suunnitelmaa sankarilleen tämän varalle? Epäilemättä rikostarkastajamme olisi vielä virassaan kolme, ehkä neljäkin hankalaa juttua ratkaissut - sillä tavalla jo hiukan innottomasti, alaisten tehdessä varsinaisen tutkintatyön. Eläköidyttyään hänet olisi vielä pari kertaa kutsuttu auttamaan visaisen rikoksen selvittelyssä. Siteet ja yhteydet poliisityöhön olisivat kuitenkin nopeasti heikentyneet. Suuresti halveksimaansa yksityisetsivän rooliin häntä olisi kirjailijamme tuskin koskaan istuttanut. Mutta miten olisi elämä muutoin sujunut? Kyseessähän oli naimaton, lapseton, sukulaisiinsa olemattomasti yhteyttä pitänyt, vailla ystävyyssuhteita oleva, kerrostalokaksiossa asuva, mökitön ja matkustelua lukuun ottamatta ilmeisen harrastukseton yksineläjä, joka ei ollut koko ikänään kyennyt luomaan kestäviä naissuhteitakaan. Olisivatko päiväkävelyt autoajelut, meriromaanien ja sotahistorian lukeminen, yksinäiset koti- ja ulkomaan matkustelut ja television katselu tuoneet riittävästi eloa rikostarkastamme eläkevuosiin? Ehkä joku entinen kollega olisi harvakseltaan piipahtanut vieraisilla? Olisiko Mauri edes yrittänyt Susikoski-saagaa "virallisesti" lopettaa tyyliin 'Susikosken viimeinen juttu'? Olisiko Leo Olavi vain poistunut kirjallisuudestamme, kenenkään tietämättä minne? Kuin lännenelokuvien pyssysankarit, ratsastaen yksin auringonlaskuun? Kovasti Susikosken oloinen tv-sarjasta tuttu saksalaiskomisario Derrick aikoinaan siirtyi Europolin palvelukseen, sarjansa viimeisessä jaksossa tyylikkäästi kamerasta poispäin kävellen.. Tapahtuiko ehkä jotain saman tapaista omalle sankarillemme, jatkuiko ura vielä kansainvälisissä tehtävissä? Tai kotimaassa, vielä ylemmässä poliisi- tai muussa sisäasiainministeriön virassa? Tästäpä voimme jokainen lukupiiriläinen oman ajatelmamme esittää...?

• ---

  nimimerkki

  Magisteri

  27.4.2023 klo 15:51
  Maurin kirjoissa kuusikymppiset ”nuortuivat”, kun hän itse lähestyi sitä ikää. 1960-luvun kirjoissa jo viisikymmentävuotias oli ikääntynyt. Herrasmiesten oikotiessä Anna Ahlholm oli vanha, sairas ja yksinäinen 52-vuotias. Keltaisen kummituksen kultaseppä oli kuusikymppinen liikkeessään hitaasti tassutteleva vanhus. Toki monet maalaisisännät olivat korkeasta iästään huolimatta jämeriä tervaskantoja. 1970-luvulla, ”Kultaisen pikarin” Serelius oli alussa omissa houreissaan elävä dementikonoloinen vanhus, mutta (toinen) isku päähän sai hänen muistinsa selkiytymään. Saman kirjan tohtori August Latva oli kuuden- ja seitsemänkymmenen välillä, ”ruotomaisen” laiha, posket olivat kuopalla, suu oli huuleton ja sisäänpainunut, kaula kurkimainen. Hän näytti siltä, että hänellä oli jokin kalvava tauti. Eli ei kovin kehuva kuvaus. Kyseessä oli kuitenkin puliasteelta raitistunut alkoholisti.
  
  Kun Mauri itsekin ikääntyi, niin varsinkin silmäätekevät, isojen talojen isännät, neuvokset ja muut sodankäyneet reservin kapteenit ja majurit nuortuivat. Oliko useammalla itseään kymmeniä vuosia nuorempi vaimokin tai ainakin silmää naiskauneudelle ja nuori rakastajatar?
  
  ”Puumiin”, nuorta miesseuraa saalistaviin keksi-ikäisiin naisiin olen Maurin tuotannossa törmännyt vain Susikosken tulikokeessa. Rouva Palosaari harrasti neiti Elli Mustanojantaipaleen kanssa tällaista. Sekin ilmeisesti vain siksi, että se teki hyväksyttäväksi teollisuusneuvos Palosaaren suhteen nuoreen naiseen.
  
  Lapsia Mauri kuvasi harvoin. He olivat yleensä kilttejä, kuuliaisia, siististi kammattuja ja puettuja, jotka saivat näkyä, muttei kuulua. ”Maksaneissa viuluissa” oli sitten toisella kymmenellä oleva pikkuvanha naisasiantuntija, yksi Sariolan kirjojen Olleista.
  

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »