Lukupiiri

Ampiaispesä

• ---

  nimimerkki

  Shuh

  11.11.2024 klo 08:15
  Tämä Tuula Sariolan nimissä julkaistu, mutta epäilemättä Ritva Sarkolan kirjoituskoneesta lähtenyt kertomus on eräänlainen vastine Maurin vahvasti omakohtaiselle romaanille 'Ampiaiskesälle'. Samat tapahtumat hieman eri lailla painottaen, suhteen toisen osapuolen näkökulmasta kuvailtuina. Romaanina tämä teos on aikoinaan julkaistu, minusta se on pikemminkin romaanimuotoa tavoitteleva muistelmateos.
  
  Jos oli Maurin aikaansaannos jotensakin vaivaannuttavaa luettavaa ylitsevuotavassa imelyydessään, uuden naisystävänsä ylistämisessä ja oman rakastumisensa ihmeellisyyden paisuttelussa, tämä kirja liikkuu hivenen realistisemmalla tasolla. Kirjailijan viat ja puutteet tulevat peittelemättä esiin, hänen lapsenomaista itsekeskeisyyttään ja epäluotettavuuttaan ei pahemmin kaunistella. Alkoholi- ja peliriippuvuus kuvataan raadollisesti. Suurena teemana läpi kirjan kulkee Tuulan loputon lempeys, ymmärrys ja suvaitsevaisuus ailahtelevan miehensä hölmöilyjä kohtaan. Tosin välillä tuntuu, että tätä teemaa hieman liioitellusti tuodaan esiin.
  
  Maestromme epävakaisiin luonteenpiirteisiin kirja pyrkii tuomaan selitystä, psykologisuutta tavoittelevaa ajatuskehittelyä löytyy tekstistä aika paljon. Peruskuvio vaikuttaa olevan, että Mauri tietää vikansa mutta odottaa myös saavansa niistä rangaistuksen, käytännössä nuhteita, ripitystä ja kiukuttelua. Hän elää eräänlaisessa "rikoksen ja rangaistuksen" kierteessä, jota hän ei saa poikki. Tuulan tyyneys ja lempeys eivät ruoki tätä kierrettä, mistä syystä Mauri menettää ajoittain malttinsa. Toisaalta puolison pyyteettömän tuntuinen huolenpito ja äärimmäinen joustavuus miehensä oikkujen suhteen pitävät suhteen lujana ja koossa. Hieman sekavan oloiseksi kokonaisuudeksi tämä suhteen dynamiikan kuvailu kyllä mielestäni jää.
  
  Olen tästä teoksesta löytävinäni vahvistusta tässä lukupiirissä jo aiemmin muussa yhteydessä esittämälleni ajatelmalle, jonka mukaan Mauri oli selkeästi suurmiesideologian kannattaja. Hänen mielestään maailman menoa ohjailevat suuret persoonat, ylivoimaiset johtajahahmot, eivät suuret ihmisjoukot ja yhteiskunnalliset rakenteet. Näille henkilöille on sallittua toimia muista poikkeavilla tavoilla. Yli-ihmisajattelu ei tainnut olla Maurille vierasta. Ei hän varmaankaan itseään tällaisena yli-ihmisenä varsinaisesti pitänyt, mutta imi kyllä ajattelusta aineksia omaan käyttäytymiseensä: hän katsoi oikeudekseen elää kuten halusi, itsekeskeisesti ja muista välittämättä, jopa suhteessa aivan läheisimpiinsäkin. Hän tiesi elämäntapojensa tuomittavuuden vallitsevan moraalin kannalta ja muodollisesti saattoi paheksuakin edesottamuksiaan, mutta ei pyrkinyt paheistaan tosissaan eroon. Hän katsoi muiden ihmisten velvollisuudeksi sietään tällainen omahyväisyys, piittaamattomuus ja jopa selvä epärehellisyys, vaikka se aiheutti näille harmeja ja vaivaa, taloudellisia menetyksiä myöten. Narsismia hänestä löytyi pohjimmiltaan aimo annos, vaikka välillä hän toki osasi suhtautua itseensä huumorilla ja itseironisestikin.
  
  Muutama mielenkiintoinen huomio edellä mainitun lisäksikin toki kirjasta löytyy. Mauri ilmeisesti piti pelihimoa itselleen suurempana ja vaikeampana ongelmana kuin alkoholinkäyttöä; eikö kuitenkin ollut niin, että pelihimo hänellä vuosien mittaan jonkin verran laantui, mutta viina pysyi vahvasti kuvioissa mukana loppuun asti? Ritvan ja Maurin keskinäiset välienselvittelyt - vahvasta ystävyydestä huolimatta - taisivat olla välillä aika tulisia, tosin asiaan vaikuttivat epäilemättä vahvat juomatkin. Monessa yhteydessä Mauri tunnetusti painottaa, että hän ei juovuksissa kirjoita, mutta tuleepa vaan sellainenkin tunnustus tässä kirjassa esiin. Kirjan mieleenpainuvin ja aika kauniskin kuvaus löytyy loppupuolelta: Mauri ja Tuula ovat Kanarialla syömässä illallista pienessä ravintolassa vihkipäivänsä aattona, ja paikallinen asiakaskunta järjestää heille ex-tempore -hääjuhlan, kun tulossa oleva suuri tapahtuma sille paljastuu.
  
  Suurta muistijälkeä ei tämä teos mieleen jätä, nuo muutamat selitysyritykset kirjailijamme luonteenpiirteitä ja käytöstä koskien ovat Maurista kiinnostuneelle sen suurin anti. Ja siksi sen olen tähän lukupiiriin keskusteltavaksi nostanutkin.

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »