Vuoden Susikoski 2004

Vuoden Susikoski 2004

Uutispäällikkö Hannes Markkula

Vuoden 2004 Susikoskeksi on nimetty helsinkiläinen Hannes Markkula. Markkula on tallannut Sariolan jalankäljissä niin rikostoimittajana kuin kirjailijanakin.

Hannes Markkula on rikostoimittaja ja Ilta-Sanomien uutispäällikkö. Toimittajan työnsä lisäksi hän on kirjailija, joka on julkaissut kolmetoista romaania. Markkula pitää edelleen itseään enemmän toimittajana kuin kirjailijana.

- Tuotantoni alku ja puolet teoksistani osoittaa tämän kiistattomasti. Olen kirjoittanut muistiin suomalaista rikoshistoriaa teoksissani Suomalainen murha I ja II sekä Kuusi suomalaista murhaa.

- Kuulun pitkänlinjan toimittajiin ja sehän tarkoittaa sitä, että synnytään ja ensimmäisestä mahdollissta tilanteesta alkaen ryhdytään toimittajaksi ja sitten myös eletään toimittajana. Hyvä toimittaja käy läpi lehden muutkin osastot. Minäkin kirjoitin välillä kunnallispolitiikasta, viihteestä, kulttuurista jopa urheilustakin ja kun on nähnyt riittävästi eri vaihtoehtoja palaa helposti siihen alkuperäiseen.

Ensimmäisen kerran uusia tuulia oikeussalijuttuihin toi Mauri Sariola, joka tultuaan helmikuussa 1956 Helsingin Sanomiin pani koko käräjäuutisoinnin uusiksi.

- Sitä ennen kirjoittelu oli persoonatonta, kuin Virallisen lehden teksiä. Mauri loi oikeussalimiljööstä kirjailijamaisen kuvauksen, unohtamatta ukkotuomarin vaatetusta tai ilmeitäkään. joskus hän kiirehti tuomitsemaan syytetyn jo etukäteen. Sen katson miinukseksi ja sanoin sen hänelle itselleenkin.

- Poliisitoimessa tapahtui Maurin Hesarista lähdön jälkeen monenlaisia uudistuksia. 1960-luvun puolessa välissä perustettiin Keskusrikospoliisi ja suurempien rikosten tutkinnan johto keskittyi Helsinkiin. Mauri ei ollut seurannut uudistuksia ja parissakin kirjassaan hän käytti vielä vanhaa organisaatiota ja terminologiaa. Koska muista viitteistä näkyi, että elettiin 1970-lukua, en voinut lukijana kaikkea hyvpksyä. Siihen aikaan yhteydet pidettiin kirjeellä ja puhelimella. Ensimmäisissä kirjeissä valittelin kohteliaasti, että kun nuorempi kolleega näin hyppii tunnetun ja arvostetun kirjailijan nenille, mutta sanoin kuitenkin asiani. Puoleen vuoteen ei kuulunut mitään, mutta sitten tuli kirja omistuksella. Kirjoja ja sähkeitä tuli myöhemminkin ja pari hyväntahtoista kirjettäkin.

- Jossakin tiedotustilaisuudessa näin Sariolan ja menin puheille. Myöhemmin tavatessamme erilaisissa tiaisuuksissa hän pari kertaa määräsi minut lähtemään jatkoille. Kappelin avajaisissa yritin maksaa vaatimatonta, kinkkuvoileivän ja pari olutta sisältänyttä laskuani. Mauri totesi, ettei toimittajilla ole varaa maksaa ravintolalaskuja ja määrätietoisesti komensi minu takaisin ja kaikki meni sen jälkeen hänen piikkiinsä.

Mauri Sariolan esikoisromaani Laukausten hinta perustuu Iisalmessa tapahtuneeseen rikokseen. Hannes Markkulan esikoisromaani, vuonna 1981 ilmestynyt Maksettu nainen perustuu faktaan. Se on raportti suomalaisista ilotytöistä. Vuoiskymmenten taitteessa keskusteltiin siitä, onko Suomessa prostituutiota lainkaan. Käytettävissä oli tutkimus, jonka mukaan ilotyttöjä oli Kööpenhaminassa 20 000, Tukholmassa 15 000 ja Suomessa kolme.

- Se herätti hilpeyttä ja lehdistössä tapahtuneessa keskustelussa arvailtiin ketä nämä kolme olivat. Kolme kustantajaa kiinnostui aiheesta ja tarjosi minulle tilaisuutta syventää lehdistössä käytävää kirjoittelua. Sanoin tarvitsevani käyttörahaa saadakseni kontaktin näihin naisiin, en mennäkseni sänkyyn vaan keskustellakseni. Isot kustantajat häipyivät saman tien, mutta pienin otti riskin ja antoi rahaa. Teksti oli kovaa ja kirjasta sensuroitiin noin puolet.

 

 

 

Seura 45 / 2003