Vuoden Susikoski 2009

MATTI NUMMENPÄÄ ON VUODEN SUSIKOSKI 2009

Mauri Sariola -seura ry on myöntänyt Vuoden Susikoksi -arvonimen ja tähän liittyvän tunnustuspalkinnon koskien vuotta 2009 Suomen kirjailijanimikkoseurat ry:n hallituksen puheenjohtajalle Matti Nummenpäälle. Valinta julkistettiin Helsingin kirjamessuilla 24.10.2008.

Valintatoimikunta korostaa perusteluissaan Nummenpään monipuolista toimintaa kulttuurin alalla sekä aktiivista toimintaa Mauri Sariola -seuran puitteissa. Matti Nummenpää on Mauri Sariola -seuran perustajajäsen sekä monivuotinen hallituksen jäsen. Hän on toiminut erilaisissa toimikunnissa ja tällä hetkellä vastaa seuran intendentin tehtävistä. Hän on monipuolinen esiintyjä ja on muun muassa Kouvolan dekkaripäivien vakituinen luennoittsija. Mauri Sariolan tavoin Nummenpää on innokas tietokilpailumies ja on voittanut seuran vuosikokouksen yhteydessä järjestettävän Sariola-aiheisen tietokilpailun kuudesti.

Numenpään rakkaus kirjoihin ja kirjallisuuteen näkyy siinä, että hän oli Suomen kirjailijanimikkoseurat ry:n perustamistoimikunnan koollekutsuja ja on toiminut järjestön hallituksen puheenjohtajana peustamisesta, vuodesa 2004 lähtien. Suomen kirjailijanimikkoseurat ry edustaa yli 40 kirjailijanimikkoseuraa joissa on yhteensä yli 6100 henkilöjäsentä.

Matti Nummenpää kuvailee Sariolaa seuraavasti:

"Mauri Sariola oli uutta luova kirjailija. Toimittajana hän loi Helsingin Sanomien rikosuutisiin ennennäkemättömän tyylin. Kirjailijana Sariola muutti jo ensimmäisestä poliisiromaanistaan lähtien yhteiskunnalllista mielikuvaa poliisin toiminnasta. Romaaneissaan Sariola käsitteli arkoja aiheita tavalla, jota kaikki eivät voineet hyväksyä. Herkkä. luonnonläheinen ja vahvasti tunteva kirjailija antoi tietoisesti julkisuudessa itsestään päinvastaisen kuvan. Mauri Sariola jätti kulttuuriperinnön, jonka vaaliminen nykyiselle ja tuleville sukupolville on välttämätöntä ja kulttuurielämäämme rikastuttavaa."

Matti Nummenpää on syntynyt Hämeenlinnassa 1948 ja tyskennellyt mm. Rautaruukki Oy:ssä, Keskusosuusliike Hankkijassa, Aro-Yhtymässä sekä IBM:ssä. Hän on tietotekniikan erityisasiantuntija. Nummenpään harrastuksiin kuuluvat kirjallisuus ja kulttuuri yleensä. Kirjallisuudessa päämielenkiinto suuntautuu suomalaisiin klassikoihin, dekkarikirjallisuuteen ja perinteiseen ruonouteen.